Kaikki hyvin!

Pikaviesti vain.. ultrassa kaikki hyvin <3 Pieni asukki oli oikeassa paikassa ja sydän sykki. Mittaa pienellä huimat 1,2cm ja LA. 18.8.

Huh, kyllä nyt vierähti kivi sydämeltä ja jännityskin alkaa helpottamaan!

Ultraa odotellessa

Joulusta on täälläkin selvitty ja nyt sain aikaiseksi päivitellä tänne kuulumisia :) Ennen joulua oli vähän hässäkkää, kun käytiin kahdestaan neidin kans reissussa mun vanhempien luona ja palattiin vasta aatonaattona. Sitten keskityttiinkin vain nauttimaan joulusta ja viettämään aikaa yhdessä. 

Neiti sai reissussa jonku pienen pöpön matkaansa ja eka kuumepäivä vietettiin mummolassa. Onneksi kuitenkin kuume laski pian ja saatiin matkustaa puolikuntoisen neidin kanssa tänne kotiin joulun viettoon. Mies oli sinä aikana laittanu kotia joulukuntoon, oli hommannut mm. yllätyksenä meille joulukuusen. Mietittiin ensin, että ei oteta kuusta, mutta hänpä olikin sitten yllättänyt :) Ja ihmeen hyvin neiti on antanut kuusen olla, lähinnä sitä on ihasteltu kauempaa ja huidottu alimipia koristeita. Ja voi sitä ihmetystä, kun joulusaunan aikana kuusen alle olikin ilmestynyt paketteja! Ne revittiin kyllä melkoista kyytiä yksi toisensa jälkeen auki. Sai pitää tosissaan huolen, että sai itse avata omat pakettinsa.. ne muutamat, mitä meille nyt tulikaan. Kyllä se tuo neiti oli, joka sai suurimman osan ja niin pitää ollakin.

Oli jo lähellä, etten kertonut vanhemmilleni ja sisaruksille raskaudesta nyt,  kun olimme siellä. Mutta nuo aiemmin mainitsemani vuodot eivät jättäneet reissussakaan rauhaan, vaan edelleen vähän tiputteli ja perjantaina tuli enemmän ja punaista. Onneksi se loppui pian, sillä olin jo ihan paniikissa, että mitä nyt pitää tehdä? Sen koommin vuotoja ei ole näkynyt, mutta olo on silti hieman pelokas. Ja niinpä en sitten uskaltanut kertoakaan, kun tuli olo, että onko siellä edes oikeasti mitään? 

Olo on ollut myöskin toiveikas, sillä olen saanut seurakseni lähes 24/7 kestävän etovan olon. Mitään ei tee mieli, vaikka nälkäkin olisi, silti on pitänyt pakottaa itsensä syömään. En kyllä muista, että neitiä odottaessa ois ollu näin kamala olo. Jotenkin tuo paha olo vie kaikki energiat. Iltaisin on vähän ollut helpompi, joten sillon sitten on pitänyt nauttia myös vähän joulukarkeista :)

Maanantain ultraa odottelen jännityksellä ja pelolla, toivotaan hyviä uutisia Toivosta <3

Iltapäivien riesa..

..tuntuu tällä hetkellä olevan rusehtava/vaaleanpunainen tiputteluvuoto. Alkoi sunnuntaina ja säikäytti kyllä niin, että tuli vaikka mitkä kauhukuvat mieleen. Neidin raskaudessa ei siis ollu mitään vuoto-ongelmia, kerrottakoon vertailun vuoksi.

Tuo sitten loppui kyllä yhtä nopeasti kuin alkoikin ja palasi taas kuvioihin maanantai-iltapäivänä ja tänään. En ehkä muuten edes huomaisi asiaa, mutta ällö-lutinusten vuoksi pitää käyttää pikkuhousunsuojia. Mitään kipuja ei ole ja vuoto on todellakin niukkaa. Siitäkin huolimatta sitä miettii, että onko tuolla kaikki hyvin mahassa? Tiedän, että nämä ovat yleisiä, mutta silti inhottavaa. Se tyyneys ja varmuus, mikä mulla oli tämän raskauden suhteen, sai kyllä nyt kolauksen. Ihan kuin, joku olisi näpäyttänyt, että äläpäs nyt vielä intoile. Nyt en olekaan sitten kertonut tästä raskaudesta kenellekään uudelle. Ihan kuin sekään mitään auttaisi, jos menee kesken niin se menee. Ei se siihen katso, että monelleko olen kertonut. Mutta onhan se tietty ikävä alkaa sitten suru-uutisia kertomaan jokaiselle.

Vuotelun vastapainoksi onneksi on myös ollut pahoinvoiva/etova olo. Tänään oikein "humahti" ällötysolo päälle, kun nousin sängystä. Neuvolaan soittamista mietin, mutta en sitten kuitenkaan vielä ole sitä tehnyt. En usko, että tässä nyt mitään muuta neuvoa sieltä saisin,  kuin että odotella ja tarkkailla tilannetta. Ja vakuutteluja siitä, että tämä voi olla ihan harmitonta.
Yksi syy tälle vuotelulle vois olla myös nuo Lutinukset. Sivuvaikutuksissa oli mainittuna emättimen vaivat ja yhtenä niistä oli vuotelu. Viime raskaudessa sain lopettaa Luget heti plussapäivän iltana ja nythän tämä ilo jatkuu rv. 10 asti.

Vaikka tässä nyt vähän epävarma olo onkin, niin mietin silti, että uskaltaisinko kertoa viikonloppuna perheelleni? Ollaan menossa neidin kanssa sinne kyläilemään ja jotenkin olisi tällä kertaa ihana saada kertoa kasvotusten. Seuraava tapaaminen voi olla niin pitkän ajan päässä, että siihen mennessä olen jo kertonut puhelimessa. Olisihan se kiva nähdä ilahtunut reaktio ihan livenäkin, vaikka toki nyt on jo se meille-tulee-ensimmäinen-lapsenlapsi-hypetys koettu, niin kyllä tämäkin on varmasti odotettu ja iloinen uutinen.

Haastetta pukkaa

Haastetta pukkaa kahdestakin suunnasta, kiitokset siis Jippu ja Silmu :)

Säännöt:
1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Vastaanpa ensin Jipun kysymyslistaan.

1. Miten vietätte Joulua?

-Jo kolmatta vuotta kotosalla pienen perheemme kesken. Isovanhemmat asuvat kaukana ja kun on noita eläimiäkin, niin matkalle lähteminen on hankalaa. On myös kiva viettää joulua kotona ja jotenkin nyt kun on oma lapsi (no oli viime joulunakin, mutta silloin vielä niin pieni), niin joulun laittaminen kotiin on erityisen mukavaa. Hän ihastelee silmät suurina tonttuja ja jouluvaloja, saas nähdä mitä tuumaa joulukuusesta :)

2. Joulun merkitys sinulle?

-Yhdessäoloa, hyvää ruokaa, nauttimista, lahjojen antamista. 

3. Lähetitkö joulukortteja?

-Kuten joka vuosi tähänkin mennessä :)

4. Houkuttavatko alennusmyynnit välipäivinä?

- Katsotaan rahatilanteen mukaan.. kyllähän sitä jotain pientä voisi käydä ostamassa. Ehkä jos neidille ostais vaikka lopputalveksi isomman toppiksen tai jos osais, niin jo ens talveksi.

5. Uusi vuosi lähenee - raketit ilmaan, vai rahat taskuun?

-Rahat taskuun. Katellaan kyllä mielellään muiden ampumia raketteja. Vaikka toisaalta pitää yrittää olla kuin ei mitään olisikaan erikoista, koska koira pelkää raketteja. 

6. Uuden vuoden ruokailu teidän perheessänne?

- Hmm.. onkohan meillä ollu mitään erityistä tapaa tähän mennessä? Kai me on taidettu perinteisesti perunasalaattia ja nakkeja ostaa :D

7. Lupauksia ensi vuodelle

- Jos tämä raskaus nyt on totta ja jatkuu, niin sitten täytyy todella kiinnittää huomiota ruokavalioon, sillä painoa on nyt jo sen verran liikaa, että ei olisi vara kauheasti kerätä lisää. Ja jos en olekaan raskaana tai siis tässä jotain sattuu, niin sitten voin jatkaa hyvin alkanutta laihdutusprojektia.

8.Luistelu, hiihto, pulkkailu vai laskettelu?

- Kaikki noista kelpaa kyllä, mutta jos nyt yksi pitää valita, niin otetaan laskettelu. Vaikka siitä on vuosia aikaa, kun viimeksi on rinteessä tullut oltua. Eli käytännössä varmaankin pulkkailu on todennäköisempi vaihtoehto :)

9. Vietetäänkö teillä Nuutinpäivää? ;)

- Ei olla kyllä vietetty :)

10. Talvilomamatkoja suunnitelmissa?

- Ei kyllä kotimaan matkailua kummempaa tällä rahatilanteella. 

11. Se pieni asia, mikä tekee arjestakin juhlaa?

- Hmm.. Tätä piti miettiä pitkään. Mutta sitten tuossa lenkillä tuli mieleen ainakin se, että on mahdollista olla neidin kanssa kotona. Ei tarvi sompailla kodin ja päiväkodin väliä. Ja verrattuna töissä käymiseen, kyllä tämä kotona olo on helppoa. 

Ja sitten Silmun kysymyslistan kimppuun:

1. Mikä on parasta mitä sinulle on tänä päivänä tapahtunut?
- Päivä on vasta aluillaan, mutta parasta tähän mennessä oli pitkä lenkki lumisessa metsässä koiran kanssa ja sen jälkeen käpertyminen sohvan nurkkaan glögimukin kanssa.

2. Kuka tai mikä sai sinut viimeksi hymyilemään?

-Meidän pikkuneiti <3 Mies laittoi kuvaviestin mummolasta, jossa neiti istui naama loistan lumikolan kyydissä.

3. Kuvakysymys: Jos pääsisit tältä istumalta minne tahansa maailman kolkkaan helposti ja vaivattomasti, minne menisit/matkustaisit? (tässä kohtaa unohdetaan kaikki rajoitteet, lapsenhoidot, yms..) Jos mahdollista lisää tähän kohtaan kuva paikasta, jonne menisit.

- Maailmassa olisi niin monta paikkaa, missä olis kiva käydä, mutta vastataan tähän ensimmäisenä mieleen tullut; New York

4. jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

- Vieressä nukkuva kissa näyttää niin nauttivan olostaan (kuten yleensäkin), että mukavuudenhaluinen minäni vastaa tähän, että kissa ;)

5.Juhlapyhiä on vuoden mittaan monenlaisia - mikä on suosikkijuhlapyhäsi? Entäs onko sinulla perinteitä liittyen tähän suosikkijuhlapyhään?

- Kyllä se vaan on joulu. Perinteitä on paljonkin, aamulla koristellaan kuusi ja katsotaan joulurauhan julistus. Kotikotona käydessä kävimme aina aattona joulukävelyllä. Se tapa aloitettiin sukulaisperheeni kanssa jo, kun oltiin lapsia ja se on jatkunu aina aikuisiälle asti. Perinteisiin laskettaneen myös jouluruuat, jotka nyt omassa kodissani noudattavat lapsuuden kodin perinteitä.

6. Suosikkiurheilulaji tai mieleisin tapa harrastaa liikuntaa?
- Penkkiurheiluna jääkiekko ja pesäpallo. Mieleisin tapa harrastaa liikuntaa on tanssilliset jumpat, kuten zumba.

7.Luettele neljä asiaa, jotka ovat elämässäsi oikein hyvin ja joihin olet tyytyväinen.
-Pikku neiti ja se, että hän ihana ja terve tyttönen
-Ihana aviomies
-On ihania ystäviä ja perhe, varsinkin nyt kun on esikoisen synnyttyä on muutamien ystävien ja oman äidin kanssa välit lähentyneet.
-Vaikka nyt onkin taloudellisesti tiukkaa, niin olen kuitenkin onnellinen, että on mahdollisuus olla kotona neidin kanssa.

8.Lempijuoma kaikista maailman juomista...
- Punaviini

9.Jos sinun pitäisi vaihtaa nimesi, mikä olisi uusi nimi? Perustelutkin voit kertoa, jos haluat.
- Oon ollu kyllä aina tyytyväinen nimeeni, vaikka joskus lapsena harmitti, ettei siitä kyllä mitään lempinimeä saanu väännettyä. Vastataan tähän ensimmäinen mikä tuli mieleen; Ilona.

10. Paras lomamuisto?
- Parhaat lomamuistot liittyvät kyllä ehdottomasti miehen kanssa tehtyyn matkaan Egyptiin. En osaa eritellä sieltä yhtä erillistä muistoa, vaan jotenkin koko reissu oli vaan niin onnistunut.

11. Kuvakysymys: Liitä tähän kohtaan vastaukseksi kuva, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Kerro vielä miksi kuva saa sinut hyvälle tuulelle :)?
- Täältä kaikki lähti ja jonne mieli kaipaa.

Itse pistän haasteen menemään:
Emmalle Käsittele varoen-blogista
Jadekivelle Kuinka outoa-blogista
Samasta puusta-blogiin


Ja kymysyksiä tulis tässä:
1. Millainen päivä sinulla on tänään ollut?
2. Kohokohta kuluneelta viikolta?
3. Miten ja kenen kanssa vietät joulua?
4. Mitä toivoisit joululahjaksi?
5. Teetkö lupauksia uudelle vuodelle? Jos teet, niin millaisia?
6. Mitä odotat uudelta vuodelta?
7. Miten rentoudut?
8. Millainen olisi täydellinen parisuhdeilta puolisosi kanssa?
9. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
10. Arvostan ihmisissä eniten?
11. Mitä sarjoja seuraat?  

Tyynellä mielellä

Sain haasteita Jipulta ja Silmulta, mutta en vielä ihan saanu vastauksia valmiiksi. Kirjoittelen tässä välissä kuulumisia kuitenkin :)

Tämä viikko on mennyt pääasiassa miettiessä oman navan kuulumisia.. en kuitenkaan oo kauheasti stressannu asiaa. Neitiä odottaessa mietin kovastikin, että onko siellä oikeasti ketään? Oireita oli niin vähän ja sitten se hcg-arvo oli sen verran matala. Hoitajakin sanoi soittaessa, ettei tiedä onko kyseessä normaali raskaus. Ja tokihan nuo sanat jäi sitten kaikumaan päähän. Tässä raskaudessakaan ei oireita ole vielä kauheasti ilmaantunut, mutta silti olen ollut jotenkin luottavainen. Ja tällä kertaa hoitajan sanoin, olen tukevasti raskaana.

Uskalsin soittaa jo neuvolaankin, ettei se unohdu tässä reissailun ja joulun vieton lomassa. Ensimmäinen aika on vasta tammikuun alussa, oiskohan se ollu rv.8. Siinä onkin sitten lähes joka viikko jotain. Varhaisultra on rv.7+1 ja sitte viikon päästä neuvola. Rv.9 käyn labrassa ja sitte onkin jo NT-ultra rv.11-13. Sitä ultra-aikaa en sentään vielä uskaltanu varata. Ehkä odotan tuon varhaisultran ensin :)

Lueskelin oirelistausta ekasta raskaudesta ja aika samoissa kyllä mennään nytkin.
Rv.4 Pientä väsymystä, rinnat aavistuksen verran arat (välillä ei ollenkaan, välillä enemmän), hikoilu, pissahätä iskee myös öisin (voi ehkä vielä selittyä sillä, että hyperin pelossa totuin juomaan aika paljon vettä), kaikenlaisia tuntemuksia alavatsalla.. liekkö vielä punktion jälkimaininkeja?
Nyt on ollut samanlaista pientä väsymystä ja rintoja on aristanu vähän. Ja välillä ei tosiaan ollenkaan arista. Hikoiluttaa joo, vessassa saa ravata, mutta toistaiseksi ei vielä öisin. Mahaa nippailee välillä, mutta ei mitään kipuja oo ollu.
Välillä on vähän etova olo ollut, mutta ei todellakaan ole tarvinut pyttyä halailla. Neitiä odottaessakin oksensin vasta synnytyksen käynnistyttyä :)

Parille läheiselle ystävälle olen kertonut, kummatkin tiesivät hoidoista ja toinen tiesi siirrosta. Eilen kävi kylässä äitiystäviä, mutta heille en vielä paljastanut asiaa. Ens viikolla mennään neidin kans käymään mun vanhempien luona (neiti on jo kovasti hokenut pa-pa-pa-pa, kun on puhuttu mummosta ja papasta). En tiedä vielä kerronko äidille silloin vai vasta varhaisultran jälkeen. 

On tämä kyllä huimaa, että on taas raskaana.. äsken kävin läpi vanhoja valokuvia ja samasta lipaston laatikosta löytyi myös neuvolasta saatu raskauskirja ja ultrakuvia neidistä. Ja valokuvien joukossa oli kuvia raskausajalta ja ekasta positiivisesta raskaustestistä. Tuntuu, että siitä raskaudesta on jo niin kauan ja toisaalta tuntuu, että ihan vastahan se oli. Pitääpä laittaa tähän allekirjoitukseksi raskausviikot, jotta muistaa sitte jälkeenpäin.

Rv. 4+6

224

"Onneksi olkoon, olet tukevasti raskaana"

Melkoisen hyvälle näytti hcg-arvo tänään pp.13 :) Neidistä kävin veritestissä päivän aiemmin ja arvo oli silloin n.75. Silloin oli kyllä jännät paikat, kun hoitaja meni sanomaan puhelimessa, että ei tiedetä onko kyseessä normaali raskaus. Mutta koska arvo oli 50-100 väliltä, niin varhaisultra varattiin kuitenkin.
Nyt ei siis jääny epäilyksen varaa ainakaan tuon arvon suhteen. Mutta kyllähän tässä jänniä päiviä on tiedossa loppuvuodeksi.. ;) Nyt varattiin ultra vuoden viimeiselle päivälle, mikä päätös tälle vuodelle siis!

Puhelun alussakin kyllä sydän meinas hypätä kurkkuun, kun hoitaja kyseli vointia ja että onko kipuja ja/tai vuotoja. Aattelin, että arvo on niin huono, että kesken on menossa. Mutta mitään tuollaista ei oo ollu. Tänään on ollu vähän etovaa oloa kans ja rintoja aristaa.

Salaisuus

Kerron teille nyt salaisuuden. Jo tuon ekan lauseen jälkeen suurin osa arvannee, että mistä on kyse. Tein aamulla testin, kun mieskin oli sitä mieltä, että kyllä sen vois tehdä. Tänään on siis pp.12.

Olin siis edelleen ihan varma negatiivisesta tuloksesta. Kun tarkistuviiva alkoi piirtymään vahvana, ajattelin että tämä on niin nähty, vain yksi viiva.

Ei mennyt kuin hetki, kun myös testiviivaan alkoi piirtyä haalea viiva, ajattelin että se on haamu.

Ei ollut haamu, vaan ihan oikea ja selkeästi nähtävissä oleva viiva!

Voi siis olla mahdollista, että meille on tulossa toinen lapsi. On aika puulla päähän lyöty ja epäuskoinen. Huomenna käyn vielä verikokeessa ja iltapäivällä tai tiistaina viimeistään tiedän, mitä se arvo näyttää.

Oireita ei edelleenkään kummemmin ole, jotain sentään. Hikoiluttaa reippaasti ja en tiedä kuvittelenko vaan, mutta vähän on etova olo ollut tänään.

Oireettomuutta aallon pohjalla

Kuten arvelinkin etukäteen, niin tämä viikko on ollut jännittävä ja tunteet on heitelleet laidasta laitaan. Alkuviikosta olin vielä niin innoissani ja varma onnistumisesta, mietin jo mitenhän aikaisin vois tehdä testin.. kun niitäkin muutama on tuolla kaapissa. 

Sitten tuli torstai ja pp.9, sinä päivänä vaan jostain tuli se ajatus, että tämä ei olekaan onnistunut. Ja kun sen kerran sain päähän, niin eihän se sieltä pois lähtenyt. Silloin käytiin kyllä pohjalla ja tuntui, etten pystynyt mitään muuta ajattelemaankaan. Siitä taas tuli syyllinen olo, kun en olisi jaksanut touhuta neidin kanssa ja vaikka olinkin hänen kanssaan, niin en kuitenkaan ollut täysin läsnä. Ja koska tapanani on alkaa murehtimaan asioita etukäteen (vähän turhankin paljon toisinaan), niin menin ajatuksissani jo tulevaan/tuleviin hoitoihin. Aloin miettimään, että miten jaksan ne? IVF-hoidon aloittaminen alusta asti on hiukan isompi juttu kuin tämä pakastealkion siirto. 

Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että lisää hoitoja ei tehtäisi ja että meidän perheemme olisi tässä. Minä, mies ja neiti. Kun sen päätöksen tekeminen olisikin noin helppoa, kun tietäisikin varmuudella, että myöhemmin ei kaduta. Ehkä juuri siitä syystä en uskalla jättää leikkiä tähän. Tuleehan tässä taukoa kuitenkin, jos käykin niin, että en tule nyt raskaaksi. Jonotus n. 6kk ja jos tuleva IVF-hoito venyisikin kesätauon jälkeen syksylle, niin silloin siirrettäisiin loppuvuoteen kiireisen syksyn takia. Olen näillä näkymin menossa töihin syksyllä ja neiti aloittamassa päivähoidon, joten siihen saumaan en halua hoitoa aloittaa. Tuossa tauon aikana ehtisi miettimään, että mille uuden hoidon aloittaminen tuntuu.

Edelleenkään en siis testiä ole tehnyt, joten kaikki tuo raskaana-ei raskaana ajatusleikki on vain mun päässä. Mitään oireita ei ole; ei raskauteen viittavia, eikä siihen suuntaan että menkat ois alkamassa. Huomenna olis jo pp.12, että kyllä kai siinä testissä jotain jo näkyisi, jos on näkyäkseen? Maanantaina viimeistään veritestiin ja tulos sitten samana tai seuraavana päivänä. 

Oireita vai lääkkeiden sivuvaikutuksia?

Yritin lueskella vanhasta blogista, että mitä oireita mulla oli neitiä odottaessa. Harmikseni en ollu kirjottanu kyllä kovin monena piinapäivänä tuntemuksistani. Silloin kyllä niin monen "oireen" pysty pistään punktion jälkeisiksi tunnelmiksi. Ja mitä pidemmälle piinapäivät eteni, niin sitten ne oireet alkoi muistuttaan menkkaoireita.

Tänään on pp5 ja yritin miettiä, että oisko tässä nyt jotain oireita.. väsyttää ihan hurjasti (Progynova?), mahaa on nippaillu (Progynova/Lutinus?), rintoja aristaa (Lutinus?), palelee (talvi on tullut :)).

Joten ota näistä nyt sitten selvää.. neitiä odottaessa pp7:stä eteenpäin alkoi ne menkat alkaa kohta-tuntemukset ja muut menkkaoireet. Ja mielialat heitteli, välillä olin tyyni ja rauhallinen ja välillä tunteet pinnassa. Ensi viikosta tulee siis melkoisen jännittävä, vieläkin olen kyllä sitä mieltä, että en tee kotona testiä. Odotan veritestiä (pp.13), vaikka toisaalta jos tekisin testin edellisenä aamuna, niin sitten saisin rauhassa surra ja mies vois ottaa enemmän hoitovastuuta neidistä.
Täytyy miettiä vielä.. onneksi ensi viikolla on paljon ohjelmaa!

Toiveajattelua

Ulkona on myrskynnyt ja pyryttänyt lunta koko päivän, mutta ennen iltapuuroa uskaltauduttiin silti ulkoilemaan. Ja kyllä neiti oli ihmeissään lumesta! Paljoahan konttaava neiti ei ulkona pystynyt tekemään, mutta näemmä riitti hyvin pelkkä möyriminen lumessa.

Neidin kanssa leivottiin myös pipareita tänään, tai no hänen kärsivällisyytensä riitti yhteen pellilliseen ja mulle jäi sitten tehtäväksi leipoa loput. Ilta vierähtikin sitten pipareiden leipomisen ja koristelun, keittiön siivoamisen ja muiden kotihommien parissa. Vaihtoehtona tälle iltaa olisi ollut työpaikan pikkujoulut, mutta päätin sitten jättää ne välistä. En jaksanut lähteä sinne keksiin tekosyitä juomattomuudelle tai esittämään, että muka juon. Huomenna tulee sitä paitsi ystäväperhe kyläilemään, joten olenpa virkeänä heitäkin vastaanottamassa.

Raskautumisen suhteen on kumman varma olo vai onko se vain toiveajattelua? Ensimmäinen kertakin onnistui niin helposti. Hassua sanoa, että helposti, kun siihen meni useampi vuosi ja hoitokertojakin kertyi. Mutta ajattelen, että pääsimme helpolla, kun raskaus alkoi kuitenkin ensimmäisestä tuoresiirrosta. Toiset, kun joutuvat tahkoamaan noita hoitoja pidempään ja tekemään useita siirtoja. Joten ajattelen, että kyllähän tämä nytkin onnistaa, kun pieni vauvanalku on saatu kohtuun tekemään pesää itselleen. Onnistumisprosentithan näissä pakastesiirroissa on heikommat kuin tuoresiirroissa, joten voihan se olla, että nyt ei tärppääkään. Mutta ei se silti estä haaveilemasta ja toivomasta..

Keväänlapsi & Toivo pp3

Jännitystä ilmassa

Eilinen pettymys otti kyllä kovemmalle kuin olin luullutkaan. Tai siis eihän se vielä ollut kokonaan unohtunut, että miltä ne hoitojen aikaiset pettymykset tuntuivat. Mutta olin kai kuvitellut, että nyt ei tuntuis niin pahalta, kun on jo yksi lapsi. Kun on saanut jo enemmän, kuin mitä aiemmin uskalsi toivoa ja uskoa. Toisaalta kuten Jippu tuolla edellisen postauksen kommentissa totes, että nyt tietää mitä menettää..

Fiilikset aamulla uutta soittoa odotellessa oli kyllä melko epäuskoiset. Ne kaksi yhdessä pakastettua oli kuitenkin heikompilaatuisia, joten aattelin että ehkä ne selviää vielä huonommin? En kyllä tiedä, pitääkö tuo paikkaansa? Sitten kun puhelua ei alkanut kuulumaan (eilen soittivat kuitenkin jo puoli ysin jälkeen, kun oltiin aamupalapöydässä neidin kanssa), niin aloin väkisinkin miettiin, että onko se hyvä vai huono juttu? Huono juttu siksi, että mut säästetään viimeisten joukkoon, että ehtivät jutella rauhassa jatkosuunnitelmista? Ja hyvä juttu siksi, että mun aika olis vasta myöhemmin iltapäivällä ja ilmoittavat mua ennen oleville aiemmin?

Soitto tuli sitten lopulta, kun oltiin jo neidin kanssa pihalla leikkimässä. Ja kävihän siinä sitten kuitenkin niin, että toinen alkioista oli selvinnyt ja siirto oli iltapäivällä! Kylläpä putosi kivi sydämeltä, sillä eilen jo panikoitiin miehen kanssa uutta hoitoa. Hänenkin mielensä oli onneksi muuttunut, että tehtäisiin vielä kokonaan uusi IVF-hoito, jos noista pakkaskavereista ei saataisi toista lasta. Aiemmin oli sitä mieltä, että katotaan ensin ne pakkasessa olevat ja jos ei onnistu, niin tyydytään neitiin. Mutta tuo keskustelu taidettiin käydä vielä silloin, kun olin raskaana. Ehkä hänenkin ajatukset oli silloin erilaiset? Itsestä taas tuntui, että tottakai toinen hoito. Nyt on vähän jännittäny, että miten sitä jaksaisi rankan hoidon ja taaperon hoidon?

Siirtoon meneminen jännitti kovasti, viimeksi siirto oli kivulias kokemus ja tarvittiin kaks lääkäriä kokeilemaan, ennen kuin alkio saatiin matkaan. Tällä kertaa kaikki meni onneksi mallikkaasti ja ei sattunut lainkaan. Ilmeisesti neiti on tullessaan oikonut mutkia ja tuleva sisko/veli pääsi paremmin perille.

Matkaan lähtenyt kaveri nimettiin Toivoksi. Miehen kanssa, kun naurettiin, että on kyllä melkoinen toivotaan toivotaan-meininki tässä pikkukakkosen "teossa" :D Nyt sitten vaan jännäillään pari viikkoa, musta tuntuu, että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen veritestiä. Sen vielä sanoivat lähtiessä, että jos nyt kävis niin ikävästi, että tästä ei raskaus alkaisi, niin uutta hoitoa varten joudumme taas jonoon :/ Taas näitä julkisen puolen "iloja" tuo kyllä. Jotenkin olin siinä uskossa, että enää ei tarvisi jonottaa sitä n.6kk:tta, kun on kerran jonottanu. Yritän kuitenkin olla murehtimatta tulevaa ja keskittyä nyt tähän kiertoon. Ja ehkä myös yritän sopivasti "unohtaa" sen, että tässä ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan ;)

Keväänlapsi & Toivo pp0 (eikös se nyt noin ollut?)

Haaveet kaatuu?

Aamulla tuli soitto hoitopaikasta. Meiän yksin pakastettu alkio ei ollut selvinnyt sulatuksesta, joten siirto ei ole tänään. Huomenna ottavat sulamaan ne kaksi yhdessä pakastettua. Jos niistä jompikumpi selviää, niin siirto on huomenna.

Tällä hetkellä vaan tuntuu, että ei niistäkään kumpikaan selviä. Tässäkö tämä meidän perheemme on.. minä, mies ja (vain) yksi lapsi? Yksi, joka hänkin on enemmän kuin joskus uskoin saavanikaan. Yksi, joka on maailman ihanin ja riittävä meille. Mutta tällä hetkellä tuo ei lohduta, me haluaisimme toisenkin lapsen. Entä jos se vaatiikin uuden IVF-hoidon aloittamista, jaksanko sitä? Onko mieheni mieli muuttunut niin, että hänkin haluaisi kokeilla tehdä uuden hoidon?

Ultrakuulumisia

Nyt on taas oma kone käytössä ja saa röhnöttää sohvan nurkassa kirjottamassa. Ergonomia ei siis kauheasti parantunu, mutta onhan se oma kone aina oma kone :)

Nyt kuitenkin pikaisesti vaan kuulumisia kiireen keskeltä. Ultrakäynti oli nopea toimitus, en varmaan koskaan ole noin pikaisesti selvinny sisälle ja ulos vastaanotolta. Johtui osittain siitäkin, että aamulla oli aika ja lääkäri oli vain 5 min. myöhässä. Lääkäri pisti mut ensin puntarille (mikä nyt oli odotettavissa) ja iloisesti yllätyin, kun näytti vielä vähemmän kuin kotona aamupunnituksella. Lääkäri oli myös tyytyväinen painonpudotukseen, jota oli n. 2kk aikana tapahtunu -7kg. Ultrattiin pikaisesti ja lääkärin sanojen mukaan kohdun limakalvo oli hyvännäköinen, ei sen tarkemmin kommentoinu ja enpä minäkään kyselly :)

Iltapäivällä soittivat ja siirto sovittiin maanantaille. Tekevät iltapäivällä yhdestä eteenpäin niitä ja vielä aamuun asti pitää jännittää soittoa labrasta. Sitten tiedetään, että onko alkio selvinnyt sulatuksesta ja jos on, niin sitten saan tarkan siirtoajan. Kummasti on mieli lähtenyt seikkailemaan tuon käynnin jälkeen ja ehdinpä jo laskeskella raskauslaskurilla, että millon suurinpiirtein ois laskettu aika. Jos nyt kuitenkin ensin odottais maanantain ja katsois päästäänkö siirtoon. Ja sitten pitää vielä odotella pari viikkoa veritestiä, kun tuntuu että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen sitä.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, paremmalla ajalla lisää!

Teknisiä ongelmia ja ultran odottelua!

Siinäpä on otsikossa tiivistettynä omat kuulumiset. Läppärini laturi sanoi sopimuksensa irti ja olen nyt ollut kännykän ja iPadin varassa ja en oikein kummallakaan tykkää pitkiä sepustuksia kirjoitella. Olin jo ihan tuskissani, kunnes muistin, että onhan minulle tehty omat tunnukset miehen vanhalle koneelle. Tässä vaan istuma-asento on vähän epäergonominen ja kirjoittaminen sitä myötä vähän hankalaa, joten tuskin pitkää tekstiä nytkään syntyy :)

Huomenna on aamulla ultra-aika, jossa katsotaan miten Progynova on tehonnut ja miten paksu kohdun limakalvo on. Jotenkin hassua, kun ei nuo lääkkeet ole ns. tuntuneet missään. Mikä ei tietenkään ole huono juttu, mutta aiemmissa hoitokierroissa otetut lääkkeet on aina jossain määrin aiheuttaneet sivuvaikutuksia. Toivon mukaan tuolla olisi jotain kuitenkin tapahtunut ja huomenna saataisiin sovittua siirtopäivä. Sen tiedon myötä on sitten helpompi taas suunnitella elämää, pitäisi vahvistaa päivä jolloin menen töihin sopimaan hoitovapaan jatkosta ja ilmoittaa, että osallistunko työpaikan pikkujouluihin.

Jos/kun siirtoon päästään, niin sitten otan taas holittoman linjan (mikä nykyään kyllä on muutenkin, ellei sitten ole jotain illlanviettoja) ja mietin, että jaksanko lähteä sinne kytättäväksi. Toissavuonna sattui myös pikkujoulut IVF-kierron aikaan ja kyllähän sitä pientä huijausta piti harrastaa. Mutta nyt ei jotenkin jaksaisi ja toisaalta ei tuolla pikkujouluissa nyt olisi kuin muutama ihminen, jota olisi tosi kiva nähdä. Uusia työntekijöitä on tullut monta lähtöni jälkeen ja en ole jaksanut heihin alkaa tutustumaan. Eiväthän he välttämättä ole siellä edes, jos/kun palaan tuonne töihin.

Hoitovapaan olen ilmoittanut alkuvuoteen 2013 ja vuoden loppuun mennessä pitäs ilmoittaa, että mitä  sen jälkeen. Olen siis ajatellut tai oikeastaan taloudellinen tilanne on pistänyt ajattelemaan niin, että palaisin töihin syksyllä 2013. Neiti alottaisi sitten päivähoidossa tai jäisi mahdollisesti isänsä kanssa kotiin joksikin aikaa. Motivaatio töihin palaamisen suhteen on kyllä ihan nollissa, joten toivon todella, että tämä PAS-kierto toisi toivotun tuloksen ja voisin jatkaa kotona olemista. Olen myös miettinyt, että jos nyt töihin palaan, että hakisin töitä lähempää. Tällä hetkellä käyn töissä naapurikaupungissa ja työmatkoihin tuhlaantuu 1,5t-2t. päivässä. En kuitenkaan haluaisi, että neidille tulee pitkät hoitopäivät. Onneksi mies pystyy jonkin verran joustamaan työajoissa, mutta työmatka on hänellä vielä pidempi. Vielä hurjemmissa haaveissa on alanvaihto, mutta en oikein tiedä mitä alkaisin tekemään?

Neidin kuulumisista vielä sen verran, että hän on ottanut ensiaskeleensa tukea vasten ja on hurjan innostunut pystyyn nousemisesta. Senpä takia onkin pitänyt alkaa pöydiltä ja tasoilta siirtään tavaroita vähän kauemmas, kun pikkukädet yltävät nyt entistä korkeammalle :) Saapa nähdä innostuuko hän vielä ennen joulua ottamaan ensiaskeleensa..

Isänpäivä

Sängystä kuuluu lakanan kahinaa ja heräilyn ääniä. Vilkaisen kännykän kelloa ja totean sen olevan vasta 7:18.. neiti näemmä haluaa heräillä taas 7-7:30 välillä, pitäisi kai itsekin osata mennä nukkumaan ennen puoltayötä. Mutta kummasti sitä omaa aikaa haluaa ottaa iltaisin vähän turhankin pitkään.
Mies vieressä ei ole herännyt neidin ääniin, joten hipsimme nopeasti pois makkarista valmistelemaan aamupalaa iskälle.

Mies ei yleensä aamupalaa juurikaan syö, mutta siitäkin huolimatta laitoimme tarjolle sämpylöitä, ruisleipää, erilaisia leikkeleitä, juustoa, kananmunia, kasviksia ja hedelmiä, jogurttia, mysliä, mehua ja kahvia. Neitikin oli vähän ihmeissään, että kylläpä aamupalan laitto tänä aamuna kestää! Mieskin nukkui sopivasti siihen asti, että saatiin kaikki valmiiksi alakerrassa. Ihan ei kuitenkaan makkariin asti ehditty lahjan kanssa, vaan portaissa tultiin vastaan. En nimittäin vihjannut mitään tuosta aamupalasta tai että tullaan herättämään, mutta luulin että ois osannu arvata :) Neidin kanssa oltiin tehty lahjaksi maalaus ja ostettu keikkalippu.

Aamupala oli kyllä ihanan tuhti ja ei meinannu itselläkään vielä päiväruuallakaan olla nälkä ;) Iltaruuaksi tehtiin vielä varsin muhkeat hampurilaisateriat. Ei parane huomenna tai ylihuomennakaan käydä puntarilla :D Päivä meni muutenkin mukavasti, touhuiltiin yhdessä ja annettiin iskänkin vähän levätä ja rentoutua ja lähdettiin neidin kanssa ulkoilemaan kaksin.

Menkatkin alkoivat sopivasti tänään, joten huomenna soittelen sitten hoitopaikkaan! Kolme päivää jo kiusannu tuhruilemalla, mutta onneksi nyt viimein alkoivat kunnolla. Ensimmäiset pilleritkin on napsittu aamulla ja nyt illalla, joten tästä se lähtee nyt kunnolla käyntiin PAS-kierto.

PAS:sia kohti!

Soittelin tänään hoitopaikkaan, kun on pari päivää tuntunut siltä, että menkat ois alkamassa viikonlopun aikana. Paino ei ole laivareissun ja sen jälkeisen herkkurepsahdusten jälkeen tippunu, mutta ei onneksi kauheasti noussutkaan. Eilen kävin puntarilla ja n. +3kg on siihen lääkärin asettamaan painorajaan matkaa. Tarpeeksi lähellä siis ollaan, koska sain luvan aloittaa Progynova-lääkkeet, kunhan vuoto alkaa. Sitten uusi soitto hoitopaikkaan ja sovitaan ultra-aika (kp.10-12), jossa katotaan limakalvon paksuus ja sovitaan siirtopäivä.

Ennen siirtoa on tietenkin muutama mutka matkassa vielä, täytyy toivoa, ettei paras siirtopäivä osu viikonlopulle (en tiedä, onko se lääkekierroissa niin suuri riski kuin omaan kiertoon tehtäessä?) ja että alkio selviää sulatuksesta. Aika rauhallisin ja positiivisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Ehkä se johtuu siitä, että ollaan toisella kierroksella ja tuo neiti pitää huolen, ettei tässä ehdi suurempia murehtiin! Hän on nyt viime päivinä innostunut kovasti kiipeilystä ja kiipeää varsin ketterästi esim. sohvalle. Portaat kiinnostavat myös kovasti ja pystyyn nousemistakin harrastaa uudella innolla. Tiedä vaikka innostuu pian kävelemäänkin :)

Tulevan viikonlopun isänpäivää varten ollaan neidin kanssa maalailtu kovasti. Papat ja iskä saa kyllä hienot maalaukset, oli vara valitakin kun neiti innostui niin kovasti maalaamisesta. Tarkoitus oli tehdä sormimaalaukset, mutta näemmä neiti ei vielä(kään) tykänny sotkea sormiaan. Nyt jo vähän koski maaliin, mutta sisäinen taiteilija heräsi vasta siinä vaiheessa, kun sai pensselin käteen.

Kehitysaskelia ja ensiaskelien odottelua

Muutamien päivien päästä meillä on jo 1v. 2kk ikäinen taapero. Uskomatonta miten nopeasti aika menee! Edelleen tuntuu, että ihan vastahan hän möyri mahassani ja eikö se ollut vasta eilen, kun laitoksella ihmettelimme vastasyntynyttä tyttöämme?

Ensimmäisen vuoden perusteella voisi sanoa, että meillä asustaa rauhallinen tutkailija, jonka lempileluja ovat autot ja pehmolelut. Hän tykkää soittaa ja rakastaa kirjoja.  Hän seuraa tarkasti ympäristöään ja kiinnittää kyllä heti huomioita, jos kotona on joku eri tavalla kuin yleensä.

Nyt reilu vuosikkaana on vissiin kai joku pieni uhmaikäkin tullu kuvioihin. Vaikka neiti onkin rauhallinen ja hyväntuulinen ollut pienen ikänsä, niin kyllä häneltä silti omaa tahtoa löytyy. Ja näyttää kyllä, jos joku ei mene mielen mukaan. Tekee asioita, mistä on kielletty ja kieltäessä katsoo silmiin ja jatkaa tai jatkaa ainakin sen aikaa, kunnes saan huomion kiinnittymään muualle. Varmastikin verrattuna varsinaiseen uhmaikään tämä on vielä piece of cake, mutta kyllä silti välillä pinna palaa.

Liikkumisen suhteen neiti näyttää ns. pelaavan varman päälle. Ennen konttaamaan lähtemistä hän nousi vaikka kuinka pitkän aikaa konttausasentoon, mutta ei lähteny liikkeelle. Kesällä sitten viimein aloitti konttaamaan ja pikkuhiljaa on pystyyn nouseminenkin alkanut kiinnostaa. Mutta ensiaskelia ei vielä näy, ei edes tukea vasten otettuja. Välillä tuntuu, että muut ovat odottaneet enemmän tuota kävelemään lähtemistä kuin me itse. Parempi vaan, että saa ensin vähän järkeä päähän ;) Mutta nyt kieltämättä alkaa jo itsekin odottamaan, että kävelisi jo. Tiedän toki, että jokainen kehittyy omaan tahtiinsa ja vertailla ei kannata, mutta tällä viikolla muskarissa huomasin, että meiän tyttö on ainut, joka ei kävele tai seiso tuettuna. Helpottaisihan tuo vähän neidin kanssa touhuamistakin, jos kävelisi itse, eikä tarvisi kantaa. Ja avaisi taas uuden maailman hänelle itselleenkin, kun pääsisi eri tavalla liikkeelle.

Kaiken kaikkiaan meillä on aika mainio tyttö! Niin toimelias, kiinnostunut kaikesta ja hassu höpsöttelijä, joka välillä saa äidin ja isän nauramaan vedet silmissä sekä välillä savun nousemaan korvista ;)

Matkatunnelmia

Laivareissu on nyt tehty ja kivaa oli! Neitokainen oli ihmeissään ja innoissaan ihmispaljoudesta, pallomerestä, laivan hytistä ja laivan hissin isosta peilistä muutamia mainitakseni :D

Onhan tuo nyt aiemminkin tullu huomattua, että neiti on todella helppo matkakaveri, joten sinänsä matkaan lähteminen ei tälläkään kertaa jännittäny. Syömässä käytiin buffassa kumpanakin iltana ja syötyään oman ruokansa, hän naposteli sormiruokana kaikkea mitä vaan tarjottiin. Tai sitten vaan katteli muita ihmisiä ja seurusteli meiän kanssa. Leikkipaikkaan käytiin tutustumassa jo ekana iltana, mutta sillon siellä oli niin paljon isompia lapsia leikkimässä, että ei oikein kovin rauhassa pieni konttailija saanu touhuta.

Hyttikin laivassa oli isompi kuin mitä olin aatellu tai muistellu edellisiltä reissuilta (milloinhan olen edes viimeksi ollu laivalla??) ja sielläkin mahtui ihan hyvin touhuileen ne pienet hetket, kun hereillä ollessa siellä oltiin. Neidille olimme pyytäneet matkasängyn valmiiksi hyttiin. Ensimmäisenä iltana nukahtaminen uudessa paikassa vaan taisi olla aika jännää (huolimatta omasta tutusta unikaverista ja unipussista), kun pyöri ja hyöri sängyssä. Ja toki samaisena yönä siirrettiin vielä kellojakin, joten yö ei menny kovin hyvin ja aamulla oltiin ihan sekaisin, että mitä kello oikein on?

Tukholman nähtävyyksien sijaan vietettiin päivä laivalla. Aateltiin, että mukavampi neidinkin olla, kun saa mennä ja touhuta, kuin että viettää päivä vaunuissa istuen. Ois kai siellä voinu johonkin puistoon mennä tms., kun ois hoksannu etukäteen vähän selvitellä sellaisten sijainteja. Mutta laivalla oli kyllä rauhallista! Saatiin mm. koko leikkipaikka omaan käyttöömme, kun ei siellä muita ollut. Ja kyllä neiti nautti, ei tarvinu pallomeressäkään pelätä, että jää jalkoihin. Neiti konttali myös innoissaan kannella ja kiipeili portaissa.

Mutta seuraavan kerran kyllä voisi pyytää jonku tuttavapariskunnan mukaan ja sopia vaikka niin, että toisena iltana pääse toiset ulos ja toisena iltana ite. Nyt kun ei haluttu jättää yksin hyttiin nukkumaan, niin ei ollut oikeastaan vaihtoehtoina muuta kuin, että käytiin vuorotellen liikenteessä.

Laivalle!

Viikonloppuna lähdetään perheen kesken laivamatkalle Tukholmaan ja pikku neiti pääsee ekaa kertaa ulkomaille ;) Pienikin irtiotto kotioloista kyllä kelpaa, vaikka olisihan tuo mukava lähtä joskus vähän kauemmaskin reissaamaan. Tällä hetkellä vaan eletään taloudellisesti säästöliekillä, joten tuo saa riittää. Ja ei sillä, innolla tuota on kyllä odotettu. Kiva päästä syömään ravintolaan valmiiseen pöytään ja neidillekin riittänee paljon ihmeteltävää laivalla.

Eilen soittelin myös hoitopaikkaan ja kyselin verikoetuloksia. Juteltiin vielä painoasiasta ja ilmeisesti se ei oliskaan nyt niin tarkkaa PAS-kierrossa. Toki siis jatkan kevennyslinjalla (paitsi en laivalla!) ja koitan saada vielä jonkin verran painoa putoamaan. Tähän mennessä on n.6kg tippunu ja vielä 4kg, niin ollaan siinä painon ylärajalla, minkä lääkäri oli mulle asettanu. Nyt jään vaan odotteleen menkkoja ja jos näyttää, ettei tule itsestään, niin sitten otan primolut-kuurin. Jäi kyllä hyvä mieli tuosta puhelusta ja toiveikas olo, että tälle vuodelle ehdittäis yks PAS tehdä!

Haaveissa toinen lapsi

Taannoin eräs kylässä käynyt tuttavamme toi neidille lahjaksi puseron. Ei siinä puserossa mitään, mutta saatesanat "Jos tämä ei ole sopiva neidille, niin sun täytyy tehdä toinen" saivat vähän näkemään punaista. Nii-in, ihan kuin se olisikin noin helppoa..
Muutenkin tuntuu, että nyt kun yksi lapsi on, niin tuollaisten ajattelemattomien lausahdusten ja puolituttujen(kin) utelut ovat lisääntyneet. Tulihan niitä ennen neitiäkin, mutta jotenkin tuntuu, että ehkä ainakin osa ihmisistä saattoi aavistella jotain. Mutta näemmä nyt, kun yksi on saatu niin kai ihmiset olettaa toisenkin olevan tervetullut..

Neitihän sai alkunsa neljän vuoden yrittämisen jälkeen 1.IVF:n tuoresiirrosta, ennen tuota onnistunutta hoitoa kokeiltiin toki useita kertoja turhaan kevyempiä hoitoja. Hassua miten kuitenkin tuntuu, että onnistuttiin helposti. Ennen IVF:ää tuli lueskeltua erinäisiä keskustelupalstoja ja niiden myötä tuli olo, että harvat onnistuu heti ekalla kertaa. Joten koen, että me olimme kyllä todella onnekkaita! Samalla pelottaa, että jos meiän onni onkin käytetty jo? Entä jos toista lasta ei saadaakaan vaikka kuinka yritettäisiin? Kuullostaa ihan hassulta, mutta minkäs sitä ajatuksilleen voi?

Elokuun lopulla kävimme hoitopaikassa juttelemassa pakastealkion siirrosta. Koska julkisella puolella on odotettava vuosi synnytyksestä (ja imetys oltava loppu) ennen kuin PAS:siin voi ilmoittautua. Juteltiin tuon PAS:sin kulusta ja saatiin reseptit, mulla on hyvin epäsäännöllinen kierto ollu aina, joten tehdään siis lääkkeelliseen kiertoon. Lisäksi saatiin lähetteet taas noihin verikokeisiin (HIV, hepatiitti) ja lisäksi pari muuta verikoetta, mitä lääkäri halus kattoa. Ne on nyt hoidettu ja pitääkin ens viikolla soittaa ja kysellä tuloksia..

..mutta vaikka niissä ei oiskaan mitään, niin isoin este tällä hetkellä on mun paino. Sitä on oikeastaan lähes koko aikuisiän ollu liikaa (enemmän ja vähemmän), mutta nyt raskauden ja vauvavuoden jälkeen painoa on enemmän kuin koskaan aiemmin. Kyllähän tuo tympii, mutta itsepä olen kiloni hankkinut. En muista tarkalleen, mitä se lääkäri sanoi, että mikäs oli ns. yläraja tuolle painolle. Täytyy sitäkin kysyä samalla, sittenhän tuo ratkeaa, että oisko vielä mahdollisuus tämän vuoden puolella päästä siirtoon. Oon saanu ehkä n. 5kg pudotettua tähän mennessä laskemalla kaloreita ja lisäämällä liikuntaa. Herkkuttelun suhteen on ollu pakko tehdä totaalikieltäytyminen, sillä sillä saralla lähtee helposti mopo käsistä. Liian tiukka en aio kuitenkaan olla itselleni, viikonlopun laivamatkalla en todellakaan aio katsoa näin tarkasti mitä syön!

Tuota pikkukakkosen ajankohtaa on pohdittu meillä kyllä paljon. Tai ehkä minä enemmän, mies sanoi joskus jotenkin niin, että minähän se kuitenkin täällä kotona olen ja minun niiden kahden lapsen kanssa on jaksettava. Vaikka meillä tätä hoitotaustaa ei olisikaan, niin tuskinpa ennen 1-vuotispäivää ois alettu miettiin toista lasta. Neiti on kyllä todella helppo ja rauhallinen vauva, olemme varmastikin päässeet monessa mielessä todella helpolla! Mutta kyllähän tuo eka vuosi oli kuitenkin muutenkin niin hämmentävää ja ihmeellistä, että jos vielä raskaana olisin ollu lisäksi, niin huhhuh :D Meinattiin tuota PAS:siakin siirtää alunperin vielä pidemmälle, mutta mitä jos sitten ei onnistuisikaan ja pitäisi aloittaa uusi IVF-hoito.. helposti siinä vierähtäis niin pitkään, että tulisi iso ikäero? Aateltiin nyt niin, että jos nyt kävisikin niin hyvin, että tulis raskaaksi ja kaikki menisi loppuun asti hyvin, niin n. 2 vuoden ikäero olis sellainen, jonka kanssa voisimme elää :)

Huoh, tästä tuli aika sekava sepustus.. 

Hyvää tyttöjen päivää!

Lokakuun 11. päivä on YK:n julistama kansainvälinen tyttöjen päivä. Päivän tarkoituksena on kohdistaa huomio maailmanlaajuisesti tyttöjen asemaan ja oikeuksiin. Tämän päivän maailmassa kymmenet miljoonat tytöt kohtaavat päivittäin syrjintää, köyhyyttä ja väkivaltaa pelkästään sukupuolensa takia.

Lueskelin tänään paria odotusblogia (terkut vaan Silmulle, jos käyt täällä ;) ) ja jäin miettiin tuota sukupuoliasiaa. Me ei kysytty etukäteen sukupuolta, koska mies ei halunnu ja minäkin sitten taivuin hänen tahtoonsa. Ultrassa oltiin tosin näkevinämme pojan vehkeet ja niinpä vielä synnytyssalissa olemme kätilölle tuumanneet, että luulemme tulokkaan olevan poika.
Kun synnytys sitten oli ohi ja lapsukainen kätilön käsissä, niin hän nosti neidin meitä kohti haaroväli näkyen ja sanoi, että "kattokaas mikä täältä tuli". Ei tullut poikaa ei, vaan maailman ihanin tyttö :) Toivottavasti osaamme kasvattaa tuon ihanan tytön niin, että hänellä ei ole liian kiire kasvaa isoksi, vaan hän saa nauttia lapsuudesta ja olla lapsi. Niin, että hän luottaisi itseensä ja hyväksyisi itsensä sellaisena kuin hän on. Meidän ihana pieni tyttö <3

Täydelliseksi jalostunut?

Ei tainnu vuosien lapsettomuus(kaan) tehdä minusta täydellistä äitiä.

En tiedä oliko mulla nyt ennen omaa lastakaan kovin ruusuista kuvaa lapsiperheen arjesta, sillä sen verran sitä oli sivusta päässyt seuraamaan. Mutta tottakai huonoina hetkinä valitukset väsymyksestä, oman ajan puuttumisesta jne. saivat miettimään, että mitä he valittavat, heillähän sentään on lapsi/lapsia. Olihan se itselle pienimuotoinen kriisi sitten, kun en ollutkaan "täydellinen" äiti. Ihan samalla tavalla yöheräämiset tuotti tuskaa, hermostuin lapseen (ja ihan pienistäkin syistä), tuskailin oman ajan puutetta ja toivoin välillä, että lapsi ei olisi niin kiinni minussa. Se oli jotenkin niin ristiriitaista, koska kuitenkin olin niin kovasti toivonut lasta. Onneksi aika teki tehtävänsä ja opin ymmärtämään, että minullakin on oikeus noihin negatiivisiin tuntemuksiin. Ihana äitiysneuvolan terkkarini mm. sanoi, että huolimatta miten lapsi on saanut alkunsa, niin äitiys on silti samanlaista.

Mutta vaikka tämäkin päivä on ollu taas näitä äitiyden "huippuhetkiä", niin siltikin tuo nyt jo sängyssään tuhiseva neiti on kaikkein tärkeintä ja rakkainta maailmassa. Ja onnekseni lapsemme ei tiedä paremmasta, vaan hänelle me olemme kaikkein parhaat vanhemmat ;) Tuolla yritämme miehemme kanssa aina toisiamme lohduttaa, jos oikein on ollu hankala päivä.

Kotona taas!

Käytiin tosiaan neidin kanssa vanhempieni luona kyläilemässä viikon ajan. Kuten jo mainitsin, niin  hyödynsin VR:n halvat liput ja en maksanu kuin 20€ lipuista, jotka normaalisti maksaa pitkälti yli sata euroa. Kyllä tuli köyhälle kotiäidille hyvä mieli moisesta säästöstä! Vaikka lähellä oli, että lähtö ois siirtynyt, kun neidille nousi MPR-rokotteesta kunnon kuume. Onneksi kyllä sitten laskikin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja ei tarvinu alkaa muuttaan suunnitelmia.

Paluumatkalla huvitti, kun huomasin, että juna oli lähes samoja naamoja täynnä. Tai ainakin, kun katteli äitejä lapsineen. En ollut siis ainut tarjouksen hyödyntäjä! Matkustaminen neidon kanssa on kyllä melko helppoa. Ensimmäistä kertaa matkustettiin tuo n.6,5t. junamatka neidon ollessa vajaa 4kk ikäinen. Ihmeempiä vastoinkäymisiä ei ole kyllä matkoilla ollut ja musta nuo matkatkin lapsen kanssa on menny nopeammin kuin yksin matkustaessa. Syöttämiset, ruuan lämmittämiset, vaipanvaihdot jnejne. vievät kuitenkin aikaa ihan kivasti ja riittäähän junassa lapsellekin ihmettelemistä. Vielä kun vähän kasvaa, niin tuo leikkivaunukin on mielekkäämpi paikka!

Oleminen mummolassakin oli kivaa, se on aina vaan niin ihana seurata miten onnellisia mummo & pappa on nähdessään lapsenlapsensa ja eipä tuo neitikään pahaksi pistänyt ylimääräistä huomiota ja ihailua. Harmi vaan, että välimatkan takia isovanhempia ei näe niin usein, kuin haluaisi :/

Matkalla!

Blogini hiljeni heti alkumetreillä, kun tulimme tytön kanssa käymään mummolassa kylässä. Mummolamme on toisella puolen Suomea ja siksipä valitettavan harvoin pääsemme siellä käymään. Nytkin olin ajatellut tehdä reissun vähän myöhemmin syksyllä, koska vasta tapasimme minun puolen isovanhempia juhlisssa. Mutta sain junaliput niin naurettavan halvalla, että pakkohan siihen oli tarttua. Ostin menopaluulipun pk-seudulta P-Suomeen hintaan 20€! Tosin ehtona oli, että matkustuspäivä on lauantai, joten olemme poikkeuksellisen pitkään täällä!

Ehdimmepä rauhassa sitten tavata sukulaisia ja tuttavia ja neiti saa touhuta mummon ja papan kanssa, joita tämä pitkä visiitti ei myöskään haittaa ;) Mutta palaamisiin viimeistään, kun kotiudumme.

Vuosi 2011 kuvina

Ennen siirtymistä tän vuoden kuulumisiin palaan vielä viime vuoteen, joka kaikkinensa oli upea vuosi. Sain kokea raskauden ja synnyttää maailmaan ihanimman ja kauneimman pienen tytön. Vuoden lopuksi virallistimme miehen kanssa suhteemme ja kävimme salaa vihillä.

 Ensimmäisen IVF-hoidon tuloksena testasin elämäni ensimmäistä kertaa plussan testiin. Tosin tämänkin uskalsin tehdä, vasta kun olin kuullut veritestin tuloksen.

 Tästä se lähtee, mahan kasvattaminen nimittäin. Enää tuo pieni pömppö alavatsalla ei mennyt sisään, vaikka kuinka yritti.

 Raskausviikkoa 38 takana ja mahakin sen mukainen, ihana maha!

 Pieni kaunis tyttäremme, tervetuloa maailmaan! On sinua jo odotettukin.

Tästä se alkaa

Olen jo pitkään pohtinut paluuta blogimaailmaan kirjoittajan ominaisuudessa. Lapsettomuuskipuilusta ja hoidoista kirjoitin aiemmin blogia, mutta raskautumisen myötä kirjoittaminen jäi ja siirryin vain lueskelemaan toisten blogeja.

Nyt hetken tätä ajatusta kypsyteltyäni sain blogin luotua. Kirjoittelen tänne elämästäni pienen ihmeemme, 1-vuotiaan esikoistyttäremme kanssa ja haaveistani saada myös toinen lapsi. Tuo jälkimmäinen haaveni oli ehkä se suurin kimmoke tämän blogin luomiseen. Jospa tälläkin kertaa pian blogin luomisen jälkeen tulisin raskaaksi ;)