224

"Onneksi olkoon, olet tukevasti raskaana"

Melkoisen hyvälle näytti hcg-arvo tänään pp.13 :) Neidistä kävin veritestissä päivän aiemmin ja arvo oli silloin n.75. Silloin oli kyllä jännät paikat, kun hoitaja meni sanomaan puhelimessa, että ei tiedetä onko kyseessä normaali raskaus. Mutta koska arvo oli 50-100 väliltä, niin varhaisultra varattiin kuitenkin.
Nyt ei siis jääny epäilyksen varaa ainakaan tuon arvon suhteen. Mutta kyllähän tässä jänniä päiviä on tiedossa loppuvuodeksi.. ;) Nyt varattiin ultra vuoden viimeiselle päivälle, mikä päätös tälle vuodelle siis!

Puhelun alussakin kyllä sydän meinas hypätä kurkkuun, kun hoitaja kyseli vointia ja että onko kipuja ja/tai vuotoja. Aattelin, että arvo on niin huono, että kesken on menossa. Mutta mitään tuollaista ei oo ollu. Tänään on ollu vähän etovaa oloa kans ja rintoja aristaa.

Salaisuus

Kerron teille nyt salaisuuden. Jo tuon ekan lauseen jälkeen suurin osa arvannee, että mistä on kyse. Tein aamulla testin, kun mieskin oli sitä mieltä, että kyllä sen vois tehdä. Tänään on siis pp.12.

Olin siis edelleen ihan varma negatiivisesta tuloksesta. Kun tarkistuviiva alkoi piirtymään vahvana, ajattelin että tämä on niin nähty, vain yksi viiva.

Ei mennyt kuin hetki, kun myös testiviivaan alkoi piirtyä haalea viiva, ajattelin että se on haamu.

Ei ollut haamu, vaan ihan oikea ja selkeästi nähtävissä oleva viiva!

Voi siis olla mahdollista, että meille on tulossa toinen lapsi. On aika puulla päähän lyöty ja epäuskoinen. Huomenna käyn vielä verikokeessa ja iltapäivällä tai tiistaina viimeistään tiedän, mitä se arvo näyttää.

Oireita ei edelleenkään kummemmin ole, jotain sentään. Hikoiluttaa reippaasti ja en tiedä kuvittelenko vaan, mutta vähän on etova olo ollut tänään.

Oireettomuutta aallon pohjalla

Kuten arvelinkin etukäteen, niin tämä viikko on ollut jännittävä ja tunteet on heitelleet laidasta laitaan. Alkuviikosta olin vielä niin innoissani ja varma onnistumisesta, mietin jo mitenhän aikaisin vois tehdä testin.. kun niitäkin muutama on tuolla kaapissa. 

Sitten tuli torstai ja pp.9, sinä päivänä vaan jostain tuli se ajatus, että tämä ei olekaan onnistunut. Ja kun sen kerran sain päähän, niin eihän se sieltä pois lähtenyt. Silloin käytiin kyllä pohjalla ja tuntui, etten pystynyt mitään muuta ajattelemaankaan. Siitä taas tuli syyllinen olo, kun en olisi jaksanut touhuta neidin kanssa ja vaikka olinkin hänen kanssaan, niin en kuitenkaan ollut täysin läsnä. Ja koska tapanani on alkaa murehtimaan asioita etukäteen (vähän turhankin paljon toisinaan), niin menin ajatuksissani jo tulevaan/tuleviin hoitoihin. Aloin miettimään, että miten jaksan ne? IVF-hoidon aloittaminen alusta asti on hiukan isompi juttu kuin tämä pakastealkion siirto. 

Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että lisää hoitoja ei tehtäisi ja että meidän perheemme olisi tässä. Minä, mies ja neiti. Kun sen päätöksen tekeminen olisikin noin helppoa, kun tietäisikin varmuudella, että myöhemmin ei kaduta. Ehkä juuri siitä syystä en uskalla jättää leikkiä tähän. Tuleehan tässä taukoa kuitenkin, jos käykin niin, että en tule nyt raskaaksi. Jonotus n. 6kk ja jos tuleva IVF-hoito venyisikin kesätauon jälkeen syksylle, niin silloin siirrettäisiin loppuvuoteen kiireisen syksyn takia. Olen näillä näkymin menossa töihin syksyllä ja neiti aloittamassa päivähoidon, joten siihen saumaan en halua hoitoa aloittaa. Tuossa tauon aikana ehtisi miettimään, että mille uuden hoidon aloittaminen tuntuu.

Edelleenkään en siis testiä ole tehnyt, joten kaikki tuo raskaana-ei raskaana ajatusleikki on vain mun päässä. Mitään oireita ei ole; ei raskauteen viittavia, eikä siihen suuntaan että menkat ois alkamassa. Huomenna olis jo pp.12, että kyllä kai siinä testissä jotain jo näkyisi, jos on näkyäkseen? Maanantaina viimeistään veritestiin ja tulos sitten samana tai seuraavana päivänä. 

Oireita vai lääkkeiden sivuvaikutuksia?

Yritin lueskella vanhasta blogista, että mitä oireita mulla oli neitiä odottaessa. Harmikseni en ollu kirjottanu kyllä kovin monena piinapäivänä tuntemuksistani. Silloin kyllä niin monen "oireen" pysty pistään punktion jälkeisiksi tunnelmiksi. Ja mitä pidemmälle piinapäivät eteni, niin sitten ne oireet alkoi muistuttaan menkkaoireita.

Tänään on pp5 ja yritin miettiä, että oisko tässä nyt jotain oireita.. väsyttää ihan hurjasti (Progynova?), mahaa on nippaillu (Progynova/Lutinus?), rintoja aristaa (Lutinus?), palelee (talvi on tullut :)).

Joten ota näistä nyt sitten selvää.. neitiä odottaessa pp7:stä eteenpäin alkoi ne menkat alkaa kohta-tuntemukset ja muut menkkaoireet. Ja mielialat heitteli, välillä olin tyyni ja rauhallinen ja välillä tunteet pinnassa. Ensi viikosta tulee siis melkoisen jännittävä, vieläkin olen kyllä sitä mieltä, että en tee kotona testiä. Odotan veritestiä (pp.13), vaikka toisaalta jos tekisin testin edellisenä aamuna, niin sitten saisin rauhassa surra ja mies vois ottaa enemmän hoitovastuuta neidistä.
Täytyy miettiä vielä.. onneksi ensi viikolla on paljon ohjelmaa!

Toiveajattelua

Ulkona on myrskynnyt ja pyryttänyt lunta koko päivän, mutta ennen iltapuuroa uskaltauduttiin silti ulkoilemaan. Ja kyllä neiti oli ihmeissään lumesta! Paljoahan konttaava neiti ei ulkona pystynyt tekemään, mutta näemmä riitti hyvin pelkkä möyriminen lumessa.

Neidin kanssa leivottiin myös pipareita tänään, tai no hänen kärsivällisyytensä riitti yhteen pellilliseen ja mulle jäi sitten tehtäväksi leipoa loput. Ilta vierähtikin sitten pipareiden leipomisen ja koristelun, keittiön siivoamisen ja muiden kotihommien parissa. Vaihtoehtona tälle iltaa olisi ollut työpaikan pikkujoulut, mutta päätin sitten jättää ne välistä. En jaksanut lähteä sinne keksiin tekosyitä juomattomuudelle tai esittämään, että muka juon. Huomenna tulee sitä paitsi ystäväperhe kyläilemään, joten olenpa virkeänä heitäkin vastaanottamassa.

Raskautumisen suhteen on kumman varma olo vai onko se vain toiveajattelua? Ensimmäinen kertakin onnistui niin helposti. Hassua sanoa, että helposti, kun siihen meni useampi vuosi ja hoitokertojakin kertyi. Mutta ajattelen, että pääsimme helpolla, kun raskaus alkoi kuitenkin ensimmäisestä tuoresiirrosta. Toiset, kun joutuvat tahkoamaan noita hoitoja pidempään ja tekemään useita siirtoja. Joten ajattelen, että kyllähän tämä nytkin onnistaa, kun pieni vauvanalku on saatu kohtuun tekemään pesää itselleen. Onnistumisprosentithan näissä pakastesiirroissa on heikommat kuin tuoresiirroissa, joten voihan se olla, että nyt ei tärppääkään. Mutta ei se silti estä haaveilemasta ja toivomasta..

Keväänlapsi & Toivo pp3

Jännitystä ilmassa

Eilinen pettymys otti kyllä kovemmalle kuin olin luullutkaan. Tai siis eihän se vielä ollut kokonaan unohtunut, että miltä ne hoitojen aikaiset pettymykset tuntuivat. Mutta olin kai kuvitellut, että nyt ei tuntuis niin pahalta, kun on jo yksi lapsi. Kun on saanut jo enemmän, kuin mitä aiemmin uskalsi toivoa ja uskoa. Toisaalta kuten Jippu tuolla edellisen postauksen kommentissa totes, että nyt tietää mitä menettää..

Fiilikset aamulla uutta soittoa odotellessa oli kyllä melko epäuskoiset. Ne kaksi yhdessä pakastettua oli kuitenkin heikompilaatuisia, joten aattelin että ehkä ne selviää vielä huonommin? En kyllä tiedä, pitääkö tuo paikkaansa? Sitten kun puhelua ei alkanut kuulumaan (eilen soittivat kuitenkin jo puoli ysin jälkeen, kun oltiin aamupalapöydässä neidin kanssa), niin aloin väkisinkin miettiin, että onko se hyvä vai huono juttu? Huono juttu siksi, että mut säästetään viimeisten joukkoon, että ehtivät jutella rauhassa jatkosuunnitelmista? Ja hyvä juttu siksi, että mun aika olis vasta myöhemmin iltapäivällä ja ilmoittavat mua ennen oleville aiemmin?

Soitto tuli sitten lopulta, kun oltiin jo neidin kanssa pihalla leikkimässä. Ja kävihän siinä sitten kuitenkin niin, että toinen alkioista oli selvinnyt ja siirto oli iltapäivällä! Kylläpä putosi kivi sydämeltä, sillä eilen jo panikoitiin miehen kanssa uutta hoitoa. Hänenkin mielensä oli onneksi muuttunut, että tehtäisiin vielä kokonaan uusi IVF-hoito, jos noista pakkaskavereista ei saataisi toista lasta. Aiemmin oli sitä mieltä, että katotaan ensin ne pakkasessa olevat ja jos ei onnistu, niin tyydytään neitiin. Mutta tuo keskustelu taidettiin käydä vielä silloin, kun olin raskaana. Ehkä hänenkin ajatukset oli silloin erilaiset? Itsestä taas tuntui, että tottakai toinen hoito. Nyt on vähän jännittäny, että miten sitä jaksaisi rankan hoidon ja taaperon hoidon?

Siirtoon meneminen jännitti kovasti, viimeksi siirto oli kivulias kokemus ja tarvittiin kaks lääkäriä kokeilemaan, ennen kuin alkio saatiin matkaan. Tällä kertaa kaikki meni onneksi mallikkaasti ja ei sattunut lainkaan. Ilmeisesti neiti on tullessaan oikonut mutkia ja tuleva sisko/veli pääsi paremmin perille.

Matkaan lähtenyt kaveri nimettiin Toivoksi. Miehen kanssa, kun naurettiin, että on kyllä melkoinen toivotaan toivotaan-meininki tässä pikkukakkosen "teossa" :D Nyt sitten vaan jännäillään pari viikkoa, musta tuntuu, että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen veritestiä. Sen vielä sanoivat lähtiessä, että jos nyt kävis niin ikävästi, että tästä ei raskaus alkaisi, niin uutta hoitoa varten joudumme taas jonoon :/ Taas näitä julkisen puolen "iloja" tuo kyllä. Jotenkin olin siinä uskossa, että enää ei tarvisi jonottaa sitä n.6kk:tta, kun on kerran jonottanu. Yritän kuitenkin olla murehtimatta tulevaa ja keskittyä nyt tähän kiertoon. Ja ehkä myös yritän sopivasti "unohtaa" sen, että tässä ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan ;)

Keväänlapsi & Toivo pp0 (eikös se nyt noin ollut?)