Toiveajattelua

Ulkona on myrskynnyt ja pyryttänyt lunta koko päivän, mutta ennen iltapuuroa uskaltauduttiin silti ulkoilemaan. Ja kyllä neiti oli ihmeissään lumesta! Paljoahan konttaava neiti ei ulkona pystynyt tekemään, mutta näemmä riitti hyvin pelkkä möyriminen lumessa.

Neidin kanssa leivottiin myös pipareita tänään, tai no hänen kärsivällisyytensä riitti yhteen pellilliseen ja mulle jäi sitten tehtäväksi leipoa loput. Ilta vierähtikin sitten pipareiden leipomisen ja koristelun, keittiön siivoamisen ja muiden kotihommien parissa. Vaihtoehtona tälle iltaa olisi ollut työpaikan pikkujoulut, mutta päätin sitten jättää ne välistä. En jaksanut lähteä sinne keksiin tekosyitä juomattomuudelle tai esittämään, että muka juon. Huomenna tulee sitä paitsi ystäväperhe kyläilemään, joten olenpa virkeänä heitäkin vastaanottamassa.

Raskautumisen suhteen on kumman varma olo vai onko se vain toiveajattelua? Ensimmäinen kertakin onnistui niin helposti. Hassua sanoa, että helposti, kun siihen meni useampi vuosi ja hoitokertojakin kertyi. Mutta ajattelen, että pääsimme helpolla, kun raskaus alkoi kuitenkin ensimmäisestä tuoresiirrosta. Toiset, kun joutuvat tahkoamaan noita hoitoja pidempään ja tekemään useita siirtoja. Joten ajattelen, että kyllähän tämä nytkin onnistaa, kun pieni vauvanalku on saatu kohtuun tekemään pesää itselleen. Onnistumisprosentithan näissä pakastesiirroissa on heikommat kuin tuoresiirroissa, joten voihan se olla, että nyt ei tärppääkään. Mutta ei se silti estä haaveilemasta ja toivomasta..

Keväänlapsi & Toivo pp3

Jännitystä ilmassa

Eilinen pettymys otti kyllä kovemmalle kuin olin luullutkaan. Tai siis eihän se vielä ollut kokonaan unohtunut, että miltä ne hoitojen aikaiset pettymykset tuntuivat. Mutta olin kai kuvitellut, että nyt ei tuntuis niin pahalta, kun on jo yksi lapsi. Kun on saanut jo enemmän, kuin mitä aiemmin uskalsi toivoa ja uskoa. Toisaalta kuten Jippu tuolla edellisen postauksen kommentissa totes, että nyt tietää mitä menettää..

Fiilikset aamulla uutta soittoa odotellessa oli kyllä melko epäuskoiset. Ne kaksi yhdessä pakastettua oli kuitenkin heikompilaatuisia, joten aattelin että ehkä ne selviää vielä huonommin? En kyllä tiedä, pitääkö tuo paikkaansa? Sitten kun puhelua ei alkanut kuulumaan (eilen soittivat kuitenkin jo puoli ysin jälkeen, kun oltiin aamupalapöydässä neidin kanssa), niin aloin väkisinkin miettiin, että onko se hyvä vai huono juttu? Huono juttu siksi, että mut säästetään viimeisten joukkoon, että ehtivät jutella rauhassa jatkosuunnitelmista? Ja hyvä juttu siksi, että mun aika olis vasta myöhemmin iltapäivällä ja ilmoittavat mua ennen oleville aiemmin?

Soitto tuli sitten lopulta, kun oltiin jo neidin kanssa pihalla leikkimässä. Ja kävihän siinä sitten kuitenkin niin, että toinen alkioista oli selvinnyt ja siirto oli iltapäivällä! Kylläpä putosi kivi sydämeltä, sillä eilen jo panikoitiin miehen kanssa uutta hoitoa. Hänenkin mielensä oli onneksi muuttunut, että tehtäisiin vielä kokonaan uusi IVF-hoito, jos noista pakkaskavereista ei saataisi toista lasta. Aiemmin oli sitä mieltä, että katotaan ensin ne pakkasessa olevat ja jos ei onnistu, niin tyydytään neitiin. Mutta tuo keskustelu taidettiin käydä vielä silloin, kun olin raskaana. Ehkä hänenkin ajatukset oli silloin erilaiset? Itsestä taas tuntui, että tottakai toinen hoito. Nyt on vähän jännittäny, että miten sitä jaksaisi rankan hoidon ja taaperon hoidon?

Siirtoon meneminen jännitti kovasti, viimeksi siirto oli kivulias kokemus ja tarvittiin kaks lääkäriä kokeilemaan, ennen kuin alkio saatiin matkaan. Tällä kertaa kaikki meni onneksi mallikkaasti ja ei sattunut lainkaan. Ilmeisesti neiti on tullessaan oikonut mutkia ja tuleva sisko/veli pääsi paremmin perille.

Matkaan lähtenyt kaveri nimettiin Toivoksi. Miehen kanssa, kun naurettiin, että on kyllä melkoinen toivotaan toivotaan-meininki tässä pikkukakkosen "teossa" :D Nyt sitten vaan jännäillään pari viikkoa, musta tuntuu, että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen veritestiä. Sen vielä sanoivat lähtiessä, että jos nyt kävis niin ikävästi, että tästä ei raskaus alkaisi, niin uutta hoitoa varten joudumme taas jonoon :/ Taas näitä julkisen puolen "iloja" tuo kyllä. Jotenkin olin siinä uskossa, että enää ei tarvisi jonottaa sitä n.6kk:tta, kun on kerran jonottanu. Yritän kuitenkin olla murehtimatta tulevaa ja keskittyä nyt tähän kiertoon. Ja ehkä myös yritän sopivasti "unohtaa" sen, että tässä ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan ;)

Keväänlapsi & Toivo pp0 (eikös se nyt noin ollut?)

Haaveet kaatuu?

Aamulla tuli soitto hoitopaikasta. Meiän yksin pakastettu alkio ei ollut selvinnyt sulatuksesta, joten siirto ei ole tänään. Huomenna ottavat sulamaan ne kaksi yhdessä pakastettua. Jos niistä jompikumpi selviää, niin siirto on huomenna.

Tällä hetkellä vaan tuntuu, että ei niistäkään kumpikaan selviä. Tässäkö tämä meidän perheemme on.. minä, mies ja (vain) yksi lapsi? Yksi, joka hänkin on enemmän kuin joskus uskoin saavanikaan. Yksi, joka on maailman ihanin ja riittävä meille. Mutta tällä hetkellä tuo ei lohduta, me haluaisimme toisenkin lapsen. Entä jos se vaatiikin uuden IVF-hoidon aloittamista, jaksanko sitä? Onko mieheni mieli muuttunut niin, että hänkin haluaisi kokeilla tehdä uuden hoidon?

Ultrakuulumisia

Nyt on taas oma kone käytössä ja saa röhnöttää sohvan nurkassa kirjottamassa. Ergonomia ei siis kauheasti parantunu, mutta onhan se oma kone aina oma kone :)

Nyt kuitenkin pikaisesti vaan kuulumisia kiireen keskeltä. Ultrakäynti oli nopea toimitus, en varmaan koskaan ole noin pikaisesti selvinny sisälle ja ulos vastaanotolta. Johtui osittain siitäkin, että aamulla oli aika ja lääkäri oli vain 5 min. myöhässä. Lääkäri pisti mut ensin puntarille (mikä nyt oli odotettavissa) ja iloisesti yllätyin, kun näytti vielä vähemmän kuin kotona aamupunnituksella. Lääkäri oli myös tyytyväinen painonpudotukseen, jota oli n. 2kk aikana tapahtunu -7kg. Ultrattiin pikaisesti ja lääkärin sanojen mukaan kohdun limakalvo oli hyvännäköinen, ei sen tarkemmin kommentoinu ja enpä minäkään kyselly :)

Iltapäivällä soittivat ja siirto sovittiin maanantaille. Tekevät iltapäivällä yhdestä eteenpäin niitä ja vielä aamuun asti pitää jännittää soittoa labrasta. Sitten tiedetään, että onko alkio selvinnyt sulatuksesta ja jos on, niin sitten saan tarkan siirtoajan. Kummasti on mieli lähtenyt seikkailemaan tuon käynnin jälkeen ja ehdinpä jo laskeskella raskauslaskurilla, että millon suurinpiirtein ois laskettu aika. Jos nyt kuitenkin ensin odottais maanantain ja katsois päästäänkö siirtoon. Ja sitten pitää vielä odotella pari viikkoa veritestiä, kun tuntuu että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen sitä.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, paremmalla ajalla lisää!

Teknisiä ongelmia ja ultran odottelua!

Siinäpä on otsikossa tiivistettynä omat kuulumiset. Läppärini laturi sanoi sopimuksensa irti ja olen nyt ollut kännykän ja iPadin varassa ja en oikein kummallakaan tykkää pitkiä sepustuksia kirjoitella. Olin jo ihan tuskissani, kunnes muistin, että onhan minulle tehty omat tunnukset miehen vanhalle koneelle. Tässä vaan istuma-asento on vähän epäergonominen ja kirjoittaminen sitä myötä vähän hankalaa, joten tuskin pitkää tekstiä nytkään syntyy :)

Huomenna on aamulla ultra-aika, jossa katsotaan miten Progynova on tehonnut ja miten paksu kohdun limakalvo on. Jotenkin hassua, kun ei nuo lääkkeet ole ns. tuntuneet missään. Mikä ei tietenkään ole huono juttu, mutta aiemmissa hoitokierroissa otetut lääkkeet on aina jossain määrin aiheuttaneet sivuvaikutuksia. Toivon mukaan tuolla olisi jotain kuitenkin tapahtunut ja huomenna saataisiin sovittua siirtopäivä. Sen tiedon myötä on sitten helpompi taas suunnitella elämää, pitäisi vahvistaa päivä jolloin menen töihin sopimaan hoitovapaan jatkosta ja ilmoittaa, että osallistunko työpaikan pikkujouluihin.

Jos/kun siirtoon päästään, niin sitten otan taas holittoman linjan (mikä nykyään kyllä on muutenkin, ellei sitten ole jotain illlanviettoja) ja mietin, että jaksanko lähteä sinne kytättäväksi. Toissavuonna sattui myös pikkujoulut IVF-kierron aikaan ja kyllähän sitä pientä huijausta piti harrastaa. Mutta nyt ei jotenkin jaksaisi ja toisaalta ei tuolla pikkujouluissa nyt olisi kuin muutama ihminen, jota olisi tosi kiva nähdä. Uusia työntekijöitä on tullut monta lähtöni jälkeen ja en ole jaksanut heihin alkaa tutustumaan. Eiväthän he välttämättä ole siellä edes, jos/kun palaan tuonne töihin.

Hoitovapaan olen ilmoittanut alkuvuoteen 2013 ja vuoden loppuun mennessä pitäs ilmoittaa, että mitä  sen jälkeen. Olen siis ajatellut tai oikeastaan taloudellinen tilanne on pistänyt ajattelemaan niin, että palaisin töihin syksyllä 2013. Neiti alottaisi sitten päivähoidossa tai jäisi mahdollisesti isänsä kanssa kotiin joksikin aikaa. Motivaatio töihin palaamisen suhteen on kyllä ihan nollissa, joten toivon todella, että tämä PAS-kierto toisi toivotun tuloksen ja voisin jatkaa kotona olemista. Olen myös miettinyt, että jos nyt töihin palaan, että hakisin töitä lähempää. Tällä hetkellä käyn töissä naapurikaupungissa ja työmatkoihin tuhlaantuu 1,5t-2t. päivässä. En kuitenkaan haluaisi, että neidille tulee pitkät hoitopäivät. Onneksi mies pystyy jonkin verran joustamaan työajoissa, mutta työmatka on hänellä vielä pidempi. Vielä hurjemmissa haaveissa on alanvaihto, mutta en oikein tiedä mitä alkaisin tekemään?

Neidin kuulumisista vielä sen verran, että hän on ottanut ensiaskeleensa tukea vasten ja on hurjan innostunut pystyyn nousemisesta. Senpä takia onkin pitänyt alkaa pöydiltä ja tasoilta siirtään tavaroita vähän kauemmas, kun pikkukädet yltävät nyt entistä korkeammalle :) Saapa nähdä innostuuko hän vielä ennen joulua ottamaan ensiaskeleensa..

Isänpäivä

Sängystä kuuluu lakanan kahinaa ja heräilyn ääniä. Vilkaisen kännykän kelloa ja totean sen olevan vasta 7:18.. neiti näemmä haluaa heräillä taas 7-7:30 välillä, pitäisi kai itsekin osata mennä nukkumaan ennen puoltayötä. Mutta kummasti sitä omaa aikaa haluaa ottaa iltaisin vähän turhankin pitkään.
Mies vieressä ei ole herännyt neidin ääniin, joten hipsimme nopeasti pois makkarista valmistelemaan aamupalaa iskälle.

Mies ei yleensä aamupalaa juurikaan syö, mutta siitäkin huolimatta laitoimme tarjolle sämpylöitä, ruisleipää, erilaisia leikkeleitä, juustoa, kananmunia, kasviksia ja hedelmiä, jogurttia, mysliä, mehua ja kahvia. Neitikin oli vähän ihmeissään, että kylläpä aamupalan laitto tänä aamuna kestää! Mieskin nukkui sopivasti siihen asti, että saatiin kaikki valmiiksi alakerrassa. Ihan ei kuitenkaan makkariin asti ehditty lahjan kanssa, vaan portaissa tultiin vastaan. En nimittäin vihjannut mitään tuosta aamupalasta tai että tullaan herättämään, mutta luulin että ois osannu arvata :) Neidin kanssa oltiin tehty lahjaksi maalaus ja ostettu keikkalippu.

Aamupala oli kyllä ihanan tuhti ja ei meinannu itselläkään vielä päiväruuallakaan olla nälkä ;) Iltaruuaksi tehtiin vielä varsin muhkeat hampurilaisateriat. Ei parane huomenna tai ylihuomennakaan käydä puntarilla :D Päivä meni muutenkin mukavasti, touhuiltiin yhdessä ja annettiin iskänkin vähän levätä ja rentoutua ja lähdettiin neidin kanssa ulkoilemaan kaksin.

Menkatkin alkoivat sopivasti tänään, joten huomenna soittelen sitten hoitopaikkaan! Kolme päivää jo kiusannu tuhruilemalla, mutta onneksi nyt viimein alkoivat kunnolla. Ensimmäiset pilleritkin on napsittu aamulla ja nyt illalla, joten tästä se lähtee nyt kunnolla käyntiin PAS-kierto.

PAS:sia kohti!

Soittelin tänään hoitopaikkaan, kun on pari päivää tuntunut siltä, että menkat ois alkamassa viikonlopun aikana. Paino ei ole laivareissun ja sen jälkeisen herkkurepsahdusten jälkeen tippunu, mutta ei onneksi kauheasti noussutkaan. Eilen kävin puntarilla ja n. +3kg on siihen lääkärin asettamaan painorajaan matkaa. Tarpeeksi lähellä siis ollaan, koska sain luvan aloittaa Progynova-lääkkeet, kunhan vuoto alkaa. Sitten uusi soitto hoitopaikkaan ja sovitaan ultra-aika (kp.10-12), jossa katotaan limakalvon paksuus ja sovitaan siirtopäivä.

Ennen siirtoa on tietenkin muutama mutka matkassa vielä, täytyy toivoa, ettei paras siirtopäivä osu viikonlopulle (en tiedä, onko se lääkekierroissa niin suuri riski kuin omaan kiertoon tehtäessä?) ja että alkio selviää sulatuksesta. Aika rauhallisin ja positiivisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Ehkä se johtuu siitä, että ollaan toisella kierroksella ja tuo neiti pitää huolen, ettei tässä ehdi suurempia murehtiin! Hän on nyt viime päivinä innostunut kovasti kiipeilystä ja kiipeää varsin ketterästi esim. sohvalle. Portaat kiinnostavat myös kovasti ja pystyyn nousemistakin harrastaa uudella innolla. Tiedä vaikka innostuu pian kävelemäänkin :)

Tulevan viikonlopun isänpäivää varten ollaan neidin kanssa maalailtu kovasti. Papat ja iskä saa kyllä hienot maalaukset, oli vara valitakin kun neiti innostui niin kovasti maalaamisesta. Tarkoitus oli tehdä sormimaalaukset, mutta näemmä neiti ei vielä(kään) tykänny sotkea sormiaan. Nyt jo vähän koski maaliin, mutta sisäinen taiteilija heräsi vasta siinä vaiheessa, kun sai pensselin käteen.

Kehitysaskelia ja ensiaskelien odottelua

Muutamien päivien päästä meillä on jo 1v. 2kk ikäinen taapero. Uskomatonta miten nopeasti aika menee! Edelleen tuntuu, että ihan vastahan hän möyri mahassani ja eikö se ollut vasta eilen, kun laitoksella ihmettelimme vastasyntynyttä tyttöämme?

Ensimmäisen vuoden perusteella voisi sanoa, että meillä asustaa rauhallinen tutkailija, jonka lempileluja ovat autot ja pehmolelut. Hän tykkää soittaa ja rakastaa kirjoja.  Hän seuraa tarkasti ympäristöään ja kiinnittää kyllä heti huomioita, jos kotona on joku eri tavalla kuin yleensä.

Nyt reilu vuosikkaana on vissiin kai joku pieni uhmaikäkin tullu kuvioihin. Vaikka neiti onkin rauhallinen ja hyväntuulinen ollut pienen ikänsä, niin kyllä häneltä silti omaa tahtoa löytyy. Ja näyttää kyllä, jos joku ei mene mielen mukaan. Tekee asioita, mistä on kielletty ja kieltäessä katsoo silmiin ja jatkaa tai jatkaa ainakin sen aikaa, kunnes saan huomion kiinnittymään muualle. Varmastikin verrattuna varsinaiseen uhmaikään tämä on vielä piece of cake, mutta kyllä silti välillä pinna palaa.

Liikkumisen suhteen neiti näyttää ns. pelaavan varman päälle. Ennen konttaamaan lähtemistä hän nousi vaikka kuinka pitkän aikaa konttausasentoon, mutta ei lähteny liikkeelle. Kesällä sitten viimein aloitti konttaamaan ja pikkuhiljaa on pystyyn nouseminenkin alkanut kiinnostaa. Mutta ensiaskelia ei vielä näy, ei edes tukea vasten otettuja. Välillä tuntuu, että muut ovat odottaneet enemmän tuota kävelemään lähtemistä kuin me itse. Parempi vaan, että saa ensin vähän järkeä päähän ;) Mutta nyt kieltämättä alkaa jo itsekin odottamaan, että kävelisi jo. Tiedän toki, että jokainen kehittyy omaan tahtiinsa ja vertailla ei kannata, mutta tällä viikolla muskarissa huomasin, että meiän tyttö on ainut, joka ei kävele tai seiso tuettuna. Helpottaisihan tuo vähän neidin kanssa touhuamistakin, jos kävelisi itse, eikä tarvisi kantaa. Ja avaisi taas uuden maailman hänelle itselleenkin, kun pääsisi eri tavalla liikkeelle.

Kaiken kaikkiaan meillä on aika mainio tyttö! Niin toimelias, kiinnostunut kaikesta ja hassu höpsöttelijä, joka välillä saa äidin ja isän nauramaan vedet silmissä sekä välillä savun nousemaan korvista ;)