perjantai 30. marraskuuta 2012

Toiveajattelua

Ulkona on myrskynnyt ja pyryttänyt lunta koko päivän, mutta ennen iltapuuroa uskaltauduttiin silti ulkoilemaan. Ja kyllä neiti oli ihmeissään lumesta! Paljoahan konttaava neiti ei ulkona pystynyt tekemään, mutta näemmä riitti hyvin pelkkä möyriminen lumessa.

Neidin kanssa leivottiin myös pipareita tänään, tai no hänen kärsivällisyytensä riitti yhteen pellilliseen ja mulle jäi sitten tehtäväksi leipoa loput. Ilta vierähtikin sitten pipareiden leipomisen ja koristelun, keittiön siivoamisen ja muiden kotihommien parissa. Vaihtoehtona tälle iltaa olisi ollut työpaikan pikkujoulut, mutta päätin sitten jättää ne välistä. En jaksanut lähteä sinne keksiin tekosyitä juomattomuudelle tai esittämään, että muka juon. Huomenna tulee sitä paitsi ystäväperhe kyläilemään, joten olenpa virkeänä heitäkin vastaanottamassa.

Raskautumisen suhteen on kumman varma olo vai onko se vain toiveajattelua? Ensimmäinen kertakin onnistui niin helposti. Hassua sanoa, että helposti, kun siihen meni useampi vuosi ja hoitokertojakin kertyi. Mutta ajattelen, että pääsimme helpolla, kun raskaus alkoi kuitenkin ensimmäisestä tuoresiirrosta. Toiset, kun joutuvat tahkoamaan noita hoitoja pidempään ja tekemään useita siirtoja. Joten ajattelen, että kyllähän tämä nytkin onnistaa, kun pieni vauvanalku on saatu kohtuun tekemään pesää itselleen. Onnistumisprosentithan näissä pakastesiirroissa on heikommat kuin tuoresiirroissa, joten voihan se olla, että nyt ei tärppääkään. Mutta ei se silti estä haaveilemasta ja toivomasta..

Keväänlapsi & Toivo pp3

2 kommenttia:

  1. Meillähän mies silloin aikanaan totesi, kun neidistä tärppäsi ekan ICSI:n tuoresiirosta, että " sehän kävi helposti" :D Jeps, ihan tosi helposti. :D
    No, kaikki on tietty suhteellista ja olihan se "helppoa",kun vertaa useiden vuosien hoitoihin.

    Vitsit, kun teillä nyt tärppäisi heti laakista tämäkin. Pianhan siellä saattaa olla jotain kiinnittymiseen viittaavia olojakin. ;)
    Oliko sinulla neidistä mitään tuntemuksia ennen plussaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vähän riippu, mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Mutta jotenkin itse olin varautunu siihen, että ei päästäis edes tuoresiirtoon (kun oli lievää hyperiä punktion jälkeen) ja muutenkin tosiaan siihen, että noita hoitoja jouduttais tekeen useita.

      Ei kyllä ollu oikeastaan mitään sellaista, mitä ei ois voinu tulkita punktion jälkituntemuksiksi tai mitkä ei ois voinu viitata menkkojen alkamiseen. Pp.7:stä alkaen tuntu vähän väliä, että menkat alkaa.

      Poista