maanantai 11. helmikuuta 2013

Lapsettomuudesta

Olin viikonloppuna kaverini J:n kanssa yhteisen kaverimme K:n synttärijuhlissa. Siinä istuessamme ja jutellessamme otti eräs juhlavieraista puheeksi lapsettomuuden. Hän kertoili itsestään ja siitä, että heillä ei vielä miehensä kanssa ole omia lapsia (toisin kuin lähes suurella osalla muista vieraista). Useamman vuoden olivat jo yrittäneet ja käyneet tutkimuksissakin, mutta eivät kuulemma stressaa asiaa. Ehkä syy miksi hän toi tuon esille, oli se että hän ei sanojensa mukaan voinut sietää äitejä, jotka eivät enää muusta osaa puhuakaan kuin lapsistaan. Mikä on ihan ymmärrettävää, kun ei omia lapsia ole.

Myös kaverini J:n kanssa juttelimme matkalla lapsettomuudesta. Heillä kuten meilläkin esikoista on tehty pitkään ja hartaasti. Heillä lopulta sitten lapsi sai alkunsa luomusti, meidän tarinaa nyt tähän tuskin tarvii alkaa uudestaan kertomaan. He olivat jo ennen esikoista tehneet päätöksen, että eivät halua lapsettomuushoitoja. Syksyllä vähän ennen meiän PAS-kierron alkua, hän kertoi heidän aloittaneen yrittämään toista lasta. Vielä ei heidän toiveensa ole toteutunut. Siksi en heti kertonutkaan omasta raskaudestani ja nyt tuntuu, että en vaan saa sanottua sitä ääneen. Vaikka kohtahan tämä raskaus alkaa näkymään, joten ei tätä enää pitkään salailla. Nytkin tuolla matkalla olisi ollut niin hyvä sauma kertoa, mutta jotenkin vain sanat eivät tulleet suusta ulos.

Tuon juhlavieraan lapsettomuusavauksen jälkeen myös eräs toinen vieraista kertoi, että useamman vuoden hekin olivat esikoistaan yrittäneet. Täytimme sillä porukalla melko hyvin sen tilastotiedon, että joka viides pari kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Itse asiassa se kyllä ylittyikin, sillä kymmenen naisen porukasta neljällä oli omakohtainen kokemus aiheesta.

Juhlien jälkeisenä päivänä lapseton ystäväni linkitti minulle tämän alla olevan kappaleen. Ko. artisti ei kuulu lemppareihin, mutta tämän kappaleen sanoma kosketti ja kyyneleet tuli tuossa joulupöytä-kohdassa. Niin tuttuja tunteita ja muistoja laulu toi mieleen ja kiitollisuuden siitä, että me emme enää kipuile asian kanssa. Mutta ei se lapsettomuus ole silti mihinkään kadonnut muistoista, enkä halua että katoaakaan.


tiistai 5. helmikuuta 2013

Helpottunut olo ja uuden oppimista

Olipa kyllä helpottava käynti tuo ultrakäynti! Ultraa edeltävän yön nukuin tosi huonosti, kun aloin taas nukkumaan mennessä miettimään, että entä jos kaikki ei olekaan kunnossa. Kyllä se uni sitten jossain vaiheessa tuli, mutta aamulla en kyllä ollut kovin levänneen oloinen. 

Itse ultrakäynti oli aika lyhyt, mutta tärkein kuitenkin saatiin selville eli että meiän pienellä on kaikki hyvin. Eikä meilläkään ollut kummempia kysymyksiä mielessä :) Rakenneultra varattiin jo pääsiäisen jälkeiselle viikolle. Nyt se tuntuu niin kaukaiselta, mutta pianhan se jo koittaa ja sitten onkin jo kevät. 

Uutta ja ihmeellistä tapahtui myös neidin elämässä. Hän päätti viimeinkin lähteä kävelemään :) Sitä on jo odoteltukin hartaasti, mutta neitimme päättää pelata varman päälle. Hän on harjoitellut kovasti tukea vasten kävellen ja ottanut muutamia askelia ilman tukeakin, kunnes nyt sitten päätti uskaltaa. Koska siitä uskalluksesta se on näyttänyt olevan kiinni. 

Nyt tästä raskaudesta kai uskaltaisi sitten jo puhua vapautuneemmin. Vähän kyllä jo mietin tänään muskarissa, että näinköhän joku jo arvaileekin mielessään. Kun tuntuu, että maha pömpöttää jo kivasti. Vaikka onhan tuossa päällä vielä kerros "vararavintoa", joten ehkä senkään takia ei kukaan uskalla vielä kysyä. Töihin ilmoittelen varmaan siinä vaiheessa, kun pitäs ilmoittaa kesälomapäivistä. Olen siis ilmoittanut tulevani syksyllä töihin ja miettiväni vielä, että miten paljon pidän lomapäiviä hoitovapaan perään. Kaiken varalta täytyy myös hakea neidille päivähoitopaikkaa, että jos jokin menisikin pieleen ja joutuisin syksyllä töihin. Jos jään kotiin äitiyslomalle, niin sitten neiti jää myöskin vielä kotihoitoon. 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Pikakuulumiset ultrasta!

Täällä on ollut vielä isovanhemmat apuna, mutta silti ehdin nyt vasta kirjoittelemaan koneelle :)

Ultrassa oli kaikki hyvin <3 Mahassa köllötteli käsiään ja jalkojaan heilutteleva pikkuihminen. Mittaa oli (pää-perä) 6,5cm ja niskaturvotusta 1,4mm. Kätilön sanojen mukaan kaikki oli juuri niin, kuin tässä vaiheessa raskautta kuuluu ollakin.

Edelleen tuo kaikki on vaan yhtä jännittävää ja hämmentävää kuin ensimmäiselläkin kerralla. Olemme niin kiitollisia <3