Jännitystä ilmassa

Eilinen pettymys otti kyllä kovemmalle kuin olin luullutkaan. Tai siis eihän se vielä ollut kokonaan unohtunut, että miltä ne hoitojen aikaiset pettymykset tuntuivat. Mutta olin kai kuvitellut, että nyt ei tuntuis niin pahalta, kun on jo yksi lapsi. Kun on saanut jo enemmän, kuin mitä aiemmin uskalsi toivoa ja uskoa. Toisaalta kuten Jippu tuolla edellisen postauksen kommentissa totes, että nyt tietää mitä menettää..

Fiilikset aamulla uutta soittoa odotellessa oli kyllä melko epäuskoiset. Ne kaksi yhdessä pakastettua oli kuitenkin heikompilaatuisia, joten aattelin että ehkä ne selviää vielä huonommin? En kyllä tiedä, pitääkö tuo paikkaansa? Sitten kun puhelua ei alkanut kuulumaan (eilen soittivat kuitenkin jo puoli ysin jälkeen, kun oltiin aamupalapöydässä neidin kanssa), niin aloin väkisinkin miettiin, että onko se hyvä vai huono juttu? Huono juttu siksi, että mut säästetään viimeisten joukkoon, että ehtivät jutella rauhassa jatkosuunnitelmista? Ja hyvä juttu siksi, että mun aika olis vasta myöhemmin iltapäivällä ja ilmoittavat mua ennen oleville aiemmin?

Soitto tuli sitten lopulta, kun oltiin jo neidin kanssa pihalla leikkimässä. Ja kävihän siinä sitten kuitenkin niin, että toinen alkioista oli selvinnyt ja siirto oli iltapäivällä! Kylläpä putosi kivi sydämeltä, sillä eilen jo panikoitiin miehen kanssa uutta hoitoa. Hänenkin mielensä oli onneksi muuttunut, että tehtäisiin vielä kokonaan uusi IVF-hoito, jos noista pakkaskavereista ei saataisi toista lasta. Aiemmin oli sitä mieltä, että katotaan ensin ne pakkasessa olevat ja jos ei onnistu, niin tyydytään neitiin. Mutta tuo keskustelu taidettiin käydä vielä silloin, kun olin raskaana. Ehkä hänenkin ajatukset oli silloin erilaiset? Itsestä taas tuntui, että tottakai toinen hoito. Nyt on vähän jännittäny, että miten sitä jaksaisi rankan hoidon ja taaperon hoidon?

Siirtoon meneminen jännitti kovasti, viimeksi siirto oli kivulias kokemus ja tarvittiin kaks lääkäriä kokeilemaan, ennen kuin alkio saatiin matkaan. Tällä kertaa kaikki meni onneksi mallikkaasti ja ei sattunut lainkaan. Ilmeisesti neiti on tullessaan oikonut mutkia ja tuleva sisko/veli pääsi paremmin perille.

Matkaan lähtenyt kaveri nimettiin Toivoksi. Miehen kanssa, kun naurettiin, että on kyllä melkoinen toivotaan toivotaan-meininki tässä pikkukakkosen "teossa" :D Nyt sitten vaan jännäillään pari viikkoa, musta tuntuu, että en ehkä uskalla tehdä kotona testiä ennen veritestiä. Sen vielä sanoivat lähtiessä, että jos nyt kävis niin ikävästi, että tästä ei raskaus alkaisi, niin uutta hoitoa varten joudumme taas jonoon :/ Taas näitä julkisen puolen "iloja" tuo kyllä. Jotenkin olin siinä uskossa, että enää ei tarvisi jonottaa sitä n.6kk:tta, kun on kerran jonottanu. Yritän kuitenkin olla murehtimatta tulevaa ja keskittyä nyt tähän kiertoon. Ja ehkä myös yritän sopivasti "unohtaa" sen, että tässä ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan ;)

Keväänlapsi & Toivo pp0 (eikös se nyt noin ollut?)